Pysähdy Kajalakodissa

Autumn

2008-10-16T13:01:00.003+03:00

This is the vase I got from Kajalakoti as a goodbye present. I am continuing this project, but in another format. At the moment I am looking for the old folks home in Helsinki where I will be doing my final work for my MA. Pysähdy Kajalakodissa as a project is over, even thought I have promised and want to stop by every now and then. Continuation is also a way to say goodbye.

Avoimet Ovet

2008-10-16T12:34:00.004+03:00

On the last day I was at Kajalakoti, there was the Open House. Surprisingly for all of us there were very many visitors. Most people got lunch and afterwards there was also coffee and cake served. In the gallery there were icons by a local artist and handicraft sold. I had made a cognitive map of the place which all the visitors got. My idea was that it could encourage people to get to know the place and maybe also see things and do things that they wouldnt have done without the map. I had made two small installations, in the library you could listen to recordings of a song from Kajalakoti and in one of the TV rooms there was a picture installation of hands. I also had a performance in the big dining room. The performance was simply made of pictures and text and it lasted a bit more than half an hour. There was hardly enough people for everybody and I got a choke attack, but apart from that it was a good experience. How to end a project which has been anounced to be a process? How to avoid longlasting goodbuys?

apple

2008-09-04T23:29:00.002+03:00

I am very much here in Kajalakoti even though I have not been writing the blog actively lately. I am preparing some things for the open day and then I am living life in Kajalakoti like it is a very natural thing to do. Today I had some technical problems with my apple mac. Now the whole room smells of apples after I picked apples. Even though I am working towards the open house, it feels very natural to go and sit and wait for the next meal half an hour before it is served. This I and many others do even though we know for sure that the food will come exact on time.

Hairdresser in your living room

2008-09-02T16:27:00.003+03:00

I feel like at home and that I have a place here. Quit relaxed actually. Today was the hairdresser here, sometimes my haidresser friend come to my home to cut my hair as well. Life is convenient that way, when all that you need is offered just outside your bedroom.

Morning exercises

2008-09-01T16:08:00.008+03:00

Morning exercises: 40 min

Everybody has a chair.
Do as you are able to. Take your time.
Music: optional
X 8 means that you the movement 8 times
Repeat each series twice or more times if you want

Standing; hold on to your chair if necassery

Work on keeping your back in an uplift position and finding your balance before you start each exercise.

X 16 walk, lift your knees high
X 8 slide your left foot back and forth and repeat on the right side
X 8 lift your left knee as high as you can get, repeat on the right side
X 8 kick your left foot to your back, repeat on the right side
X 8 bend down with both your knees as far as you can get
X lift your left foot as high as you can get, try not to hold on to anything and if possible close your eyes. Hold the position for a while. Repeat on the other side.

Shoulder: Sit down on the chair. Make sure you have space around you to move

X 8, role your shoulders forward in circles and then backwards
X 8 pull your shoulders all the way up to under your head and relax them

Hands/Arms: Sitting

X 8 role your hands one way and then the other way around
X 10 open your fingers as much as you can and then close them
X 8 take both your arms forward
X8 take both your arms to the side
X 8 take both your arms up
Box with both your hands into the air
hit yourself with flat hand on all parts of the body, head, arms, feet, back...

Head/Neck/Face: Sitting

X 8 tilt your head to both sides
X 8 look down to the floor and then up to the sealing
X 8 turn your to the side so you look over your shoulder
slowly make half circles forward with your head
make faces: open your face(mouth, eyes, ears...) as much as you can and close your face as much as you can (make as many wrinkles as possible)
on the count of three, laugh as high and much as possible

Hiking in Norway: sitting

Walk up the hill, lift your feet high
Climb the mountain wall, lift your feet and help with your hands
Swim in the lake, first breast swimming and then fast crawl
Shake the water off your body
Run home

Exercises with bendable tubes

X 8 Bend the tube together over your head
X 8 lift the tube over your head
X 8 hold the tube in each end and turn your upper part to the side, do on both sides
Lift the tube high and hit the floor many times so that you hear a nice hitting sound. Repeat with the other hand
Stretch down to the floor. Keep your neck relaxed
X 8 Bend to the sides while holding the tube
Put the tube under your feet and role it with the bottom of your feet

Relaxation

Walking video

2008-08-31T19:30:00.002+03:00

I am confused in the way that I feel that the world goes faster than I am able to catch on to. On thursday I lost my wallet with drivers license, visa card, student card and all my other identity giving papers, yesterday I arrived here and just now I noticed that I have taken wrong cord, so that I am not able to put pictures into the computer. I have no idea if these two losses has anything to do with each other, but it might make sense that as long as my picture identities are lost, I am not able to publish other faces. Since I have a video camera, I decided to make a faceless video.

It is though the joy of seeing the same faces that has struck me today. We have mostly been catching up on what has happened during the summer, how much it has been raining. And about changes. When I see someone, we tend to repeat that nothing has really changed. While turning slowly the corner in the corridor today one person said "ah, it looks the same way as before." That might be true on a general level, but still what makes this day interesting are the changes that are not general. Such as that the table in the middle room has been turned around, getting to know why somebody has a hurt arm, look at the new names on the signs and hearing the voice have become slower. We dont die in the order we are born. Today the fields just in front of Kajalakoti are being cut and tomorrow the autumn starts.

The sweet wish of a summer giving lots of energy to the next year has turned into happiness that the autumn has arrived. Except for those that are on sick leave, the permanent workers are all here. It seems as this makes Kajalakoti more stable. Todays one of the new people here said that as long as she behaves as a good girl here, she will be ok.

Back Again

2008-08-30T23:06:00.005+03:00

This evening I came to Kajalakoti to stay here for the last week. So far I have mostly prepared my room/office and made myself at home once again. Marking my territory. And then I have had to write some applications concerning other things. Now when that is done, I feel quite excited to be here. The week will end in the "open day" at Kajalakoti, where you all are off course welcome. Therefore this week will be focused on preparing for that in another way than last time I was here. The little time I spent here so far, made me feel that there has happen a lot of changes, while absolutely nothing has changed. I often get that feeling when I come back to places.

Kiitos tästä ajasta/Thank you for this time

2008-06-15T23:15:00.004+03:00

Kiitos tästä ajasta.
Isäni haki minut Kajalkodista tänään.

Olen onnellinen huomatessani, että tämä projekti elää, että olen saanut vastakaikua niin blodissa kuin elävässä elämässä. (Mitä kommentteihin tulee, ehdotan jokaiselle Edwinin ja Yrjön kommenttien lukemista. Ehkä se on alku pidemmälle keskustelulle. Tai ehkä se on loppu.)

Luen usein kirjaa sieltä täältä. Tai enimmäkseen katson kuvia.

Nauti muinaisista ja uusista teistä tänä kesänä.

--------------------------------------------------------------------------------------------
Thank you for this time.
My father picked me up at Kajalakoti today.

I am happy to notice that this is a living project, that I get response both in the blog and in real life. (When it comes to comments, I would suggest everybody to read the comments under the chair from Yrjö and Edwin. Maybe it is a start of a longer communication. Or maybe it is an end.) Feel free to comment, skip or stop.

I often read bits and pieces of a book. Or mainly look at the pictures.

Enjoy the ancient and new roads this summer!.

Silent knowledge

2008-06-15T22:55:00.006+03:00

Semmotis/Like that

2008-06-14T22:15:00.002+03:00

Semmottis

” Nyt on taas ilta tullut” sanoi joku minulle kello 15.30 tänään päivällisajan jälkeen.
” Ilta tulee taas” toinen ihminen sanoi minulle kello 18.30 tänään iltapala-ajan jälkeen.

Vaikka tänään menisitkin istumaan oikealle tuolille iltapalalla, voit unohtaa paikkasi huomenna.

Kun joku menee istumaan väärään tuoliin, koska unohtaa paikkansa tai ehkä vain haluaa istua uudesssa paikassa, tulee hämmennyksen täyttämä hetki. Jotkut meistä odottavat asiantuntijaa (jotakuta, joka on töissä täällä) ohjaamaan istuja oikealle radalleen, jotkut meistä käyttävät tilaisuutta pieneen riitaan, jotkut katsovat alas ja toiset yrittävät kääntää tilanteen hauskaksi.

Miten uudet ihmiset tulevat käyttäytymään ja missä he tulevat istumaan aterioilla? Sitä ei ole suunniteltu ja silti tilaa on. On yleistä, että vierailijat ovat epävarmoja siitä, miten käyttäytyä. Onko ok, että kävelen tätä käytävää? Voiko vierailla tähän aikaan? Voinko istua äitini vieressä kun hän syö? Jos ei sinun, kenen muun pitäisi kävellä, vierailla tai istua?

”En ole koskaan ollut paikassa, jossa on näin paljon ihmisiä. On hyvin mielenkiintoista tarkkailla.” sanoi vanha rouva, joka saapui eilen. Myös minä olen tarkkaillut, mutta tänään oli ensimmäinen päivä, kun nukahdin keinutuoliin kaikkien mielenkiintoisten ihmisten läsnäollessa. Taianomainen kaksiviikkoinen on kulunut ja tästä lähtien voisin alkaa tietää, miten tekisin Kajalakodista kotini. Jos tekisin niin, toivoisin, että voisin nukahtaa usein yhteisissä tiloissa ja että minulla olisi tarpeeksi aikaa tehdä tästä paikasta koti, ennen kuin matkaan huomispäivienmaahan.?

Nämä ovat sanat,jotka piirtyvät paperipuuroon.
Nämä ovat sanat, jotka jäävät jäljelle.
Nämä ovat sanat, joilla on siivet.

Olen pakkaamassa.
Semmottis.

-------------------------------------------------------
Like that
”Nyt on taas ilta tullut”(So now has night once again come) someone said to me at 3:30 pm today after supper time.
”Ilta tulee taas”(Night comes once again) another person said to me at 6:30 pm today after evening meal time.

Even if you today went to sit in your right chair for evening meal, you might forget your place tomorrow.

When someone goes to sit in a wrong chair because they forgot were they place is or maybe just wants to sit in a new place, there is always a moment of confusion. Some of us are waiting for an expert(someone that works here) to get the person on the right track, some are using the situation to have a small fight, one person leaves because of an uncomfortable situation, some people look down and others try to turn it into a joyfull moment.

How will the new people behave and where will they sit during the meals? It is not planned and still there will be a place. It is common for visitors to be unsure of how it is apropriate to behave. Is it ok that I walk in this hallway? Can I visit at this time? Can I sit beside my mother while she eat? If not you, who else should walk, visit or sit?

”I have never been at a place where there are so many people, it is so interesting to observe.” Said the lady that arrived yesterday. I have been observing as well, but today I for the first time fell asleep in the rocking chair while all the interesting people was hanging around. The magic two weeks has passed and from now on I could start knowing how I would make Kajalakoti my home. If I was to do that, I wished that I could fall asleep many times in the common area and have enough time to make it my home before I was off to tomorrowland.

These are words that drown into the paper soup.
These are words that remain.
These are words that have wings.

I am packing.
Semmotis.
(dialect: like that)

Chair

2008-06-14T20:08:00.003+03:00

MEET YOURSELF SITTING IN A CHAIR AT AN OLD FOLKS HOME:

WHAT IS THE MESSAGE YOU GIVE TO YOURSELF?

Clothes

2008-06-14T07:35:00.006+03:00

Perjantai kolmastoista/Friday 13th

2008-06-14T07:16:00.003+03:00

Perjantai kolmastoista.

Näyttää siltä, etten laittanut mitään blogiin eilen.

Perjantai 13. raportti 04.30-16.30

4.30: herääminen. Ääni: ilmastointi. Paikka: huoneeni kellarissa
5.30: yövuoron askeleiden seuraaminen. Ääni: kuorsaaminen ja radio Paikka: käytävä
6.30: sanomalehden lukeminen päivävuoron saapuessa. Ääni: apua kutsuva piippari. Paikka: toimisto
7.30: suihku. Ääni: vesi. Paikka: alakerran suihku.
8.30: aamiainen. Ääni: tärisevät keraamiset kupit. Paikka: pieni ruokasali
9.30: aamuliike. Ääni: luut. Paikka: pieni ruokasali.
10.30: päivän lehden lukeminen ääneen. Ääni: ääneen lukeminen Paikka: televisiosali
11.30: lounas. Ääni: emäntä tarjoilee ruuan Paikka: iso ruokasali
12.30: bingo Ääni: kovat muovipallot osuvat metalliin. Paikka: pieni ruokasali
13.30: keinutuolissa istuminen. Ääni: askeleet. Paikka: televisiosali
14.30: vierailemassa. Ääni: puheen väliset tauot. Paikka: jonkun muun huone.
15.30: päivällien odotus. Ääni: kattilat ja pannut kaukana olevassa huoneessa. Paikka: iso ruokasali.
16.30: vierailijat. Ääni: nauru. Paikka: huoneeni kellarissa.

----------------------------------------------------------------------------------------
Friday 13th
Seems like I didnt put out anything in the blog yesterday

Friday 13th: report 4:30 am - 4:30 pm

4:30 wake up. Sound: ventilation Place: my room in the cellar
5:30 following in the steps of the night shift. Sound: snorring and radio. Place: hallway
6:30 reading newspaper while dayshift arrive. Sound: the beeper for help Place: office
7:30 shower. Sound: water Place: shower downstairs
8:30 breakfast. Sound: shivering ceramic cups. Place: small eating hall
9:30 morning movement. Sound: bones. Place: small eating hall
10:30 aloud reading of todays newspaper. Sound: voice reading aloud. Place: Television hall
11:30 lunch. Sound: hostess serving food. Place: big eating hall
12:30 bingo. Sound: hard plastic balls on metal. Place: small eating hall
13:30 sitting in the rocking chair. Sound: steps. Place: Television hall
14:30 visiting. Sound: pauses inbetween speech. Place: someone elses room.
15:30 waiting for dinner. Sound: pots and pans in a room far away. Place: big eating hall
16:30 visitors. Sound: laughter. Place: my room in the cellar

Seeing2

2008-06-14T07:11:00.001+03:00

Another voice

2008-06-14T07:04:00.003+03:00

Here is the speech Marjatta Halkilahti had for the people that came to Kajalakoti for the opening of Hiidentie:

tervetuloa kajalakotiin

minulla on kädessani kortteja.. lippusia.. lappusia
näissä se mitä teille aion sanoa

ensimmäisessä on teemani
oikeastaan teemani kaikkeen
kaikkeen tässä elämässä

se on

kaikella on aikansa
kaikella on rajansa
ja kaikella on tarkoituksensa

kaikella on aikansa

minä olen marjatta halkilahti
tämän talon johtaja
johtaja vuodesta 1967
nyt kesäkuun 1 päivänä alkoi neljäskymmenes toinen työvuosi

se on mieletön aika
ja se on sikälikin aika erikoista että
kun tämä talo
tämä kajalakoti tänä vuonna täyttää 70 vuotta niin
on vaan todettava että
minähän olen yli puolet tämän talon toiminta-ajasta ollut täällä

mutta
mihinkäs minä kotoani lähtisin?

minulla on ollut ja on upeat työkaverit
.. työntekijät jotka tätä vanhainkotimaailmaa.. tätä
jokapäiväistä elämäämme kanssani toteuttavat

kaikella on rajansa

talo siis täyttää tänä vuonna 70 vuotta
sitä juhlitaan
6.12.2008
ilmeisesti ihan vaan kotipiirissä

meillä on aihetta syntymäpäivään mutta
meillä on myös hautajaiset
ehkä minun läksiäisenikin

eläkkeellehän minulla on mahdollisuus heittäytyä 1. joulukuuta
siis tänä vuonna
jos haluan
en tiedä vielä

hautajaiset meillä on siksi että
tämä talo liukuu 1.1.2009 uuden suuren salon syliin
ja toimii jatkossa yhtenä salon kaupungin vanhuspalvelupaikoista

moni asia muuttuu
moni asia säilyy

kaikella on tarkoituksensa

kun kristina junttila ensimmäisen kerran soitti
tänne kajalakotiin
niin ensimmäisestä soitosta ajattelin että
no voivoi
mikähän tämäkin juttu nyt oikein on?
.. mutta että.. mielenkiintoiselta vaikuttaa
ja eihän tässä nyt muuta voi sanoakaan
kuin että mielenkiintoista
todella mielenkiintoista

tässä tilanteessa kun eletään näitä salo2009 kuvioita
niin synnytystuskiakin on odotettavissa
aina välillä.. eteemme heitetään uhkakuvia
uhkakuvia siitä että
salon alueen vanhainkodit liu`utetaan
tuonne terveyshuollon maailmaan päin
niin nyt.. nyt tämä kristinan projekti
tämähän.. on meille kuin.. lottovoitto

koska.. kristina välittää varsin aidosti julkisuuteen
.. tätä meidän työtämme
.. meidän jokapäiväistä arkeamme
.. elämää jonka toivomme jatkuvan uudessa salossakin
niin että.. se elämä on vanhainkotielämää eikä sitä vietäisi meiltä pois!

olen todella kiitollinen siitä että
olemme tähän projektiin mukaan päässet

suuret kiitokset teille jotka tämän nyt mahdollistatte
ja kiitos kristinalle

minulla on kädessäni vielä yksi kortti
siinä tyttäreni
20 vuotiaan mariannan tekstiä
on muuten tässä talossa kolmatta kesää
kesäsijaisena

.. kun hän pääsi pari vuotta sitten ylioppilaaksi niin
hän sai tehtävän puhua koulunsa uusien ylioppilaiden puolesta
ja siinä puheessa oli muutana lause jotka
erityisesti jäivät mieleen

luen ne teille
koska ne sopivat tähänkin kokonaisuuteen
.. tähän kristinan projektiin ihan hyvin

"olet kuin puu
kasvat, vartut, koet tuulet ja tuiverrukset
sateen sekä kylmyyden, auringon ja tähdet,
valon ja pimeyden, ja ilon sekä onnen
kuitenkin - muista mistä sinä olet tullut
pidä juuret tiukasti maassa, sillä muutoin latva lakastuu"

kiitos että olette tulleet

Muistoja/Memories

2008-06-12T22:45:00.004+03:00

Uneksittuja muistoja paikasta, jossa olet elänyt

Se on yleensä maatila. Noin 20 lehmeää, muutama hevonen ja sinä olet yksi pellolla työskentelevistä lapsista. Sitten juokset järveen uimaan. Iltaisin kokoonnutte sisälle. Muistojesi paikasta tulee unelma.

Kajala oli maatila. Vuonna 1938 Kertun mies oli täällä auttamassa rakentamaan vasemmalla olevaa isoa valkoista rakennusta. Tänä päivänä Kerttu asuu samassa talossa. Siitä tuli Kajalan vanhainkoti. Siellä on monia huoneita. Ikkunalaudoilla on krysanteemeja ja seinillä ilmakuva maatilasta. Äitini ei koskaan elänyt maatilalla, mutta jopa hänellä on ilmasta otettu kuva maatilasta roikkumassa työhuoneensa seinällä.

Katselen lävitse vanhoja sanomalehtiartikkeleita Kajalakodista. Vanhassa sanomalehdessä on tietty tuoksu. Kuten paikoissakin. Tuoksu harmaista hiuksista, vastaleivotusta pullasta, valkaisuaineesta, saunasta, pissasta, liikkumattomista kehoista, sitruunasta, sisätilasta, desinfioinnista, lääkkeistä, sokerista, kahvista, lämpimästä ruuasta ja vastapestystä.

------------------------------------------------------------------------------------------------
Dream memories of the place you have lived

It usually is a farm. Around 20 cows, a couple of horses and you are one of ten kids working on the field. Afterwards you run to the lake and have a swim. In the evenings you gather inside. The place of your memories becomes a dream.

Kajala was a farm. In 1938 Kerttus husband was here helping to build the big white building on the left. Today she lives in the same building. It became Kajala old folks home. There are many rooms. On the window shelves there are chrysantemums and on the walls there is a picture taken from above of a farm. My mother never herself lived at the family farm, but even she has a picture taken from above of a farm hanging in her work room.

I just looked through old newspaper articles of Kajalakoti. Old newspaper has a certain smell. Places do as well. The smell of grey hair, newly baked buns, clorine, sauna, pee, unmovable bodies, lemon, inside, desinfection, medicine, sugar, coffee, warm food and newly washed.

Another smile

2008-06-12T17:09:00.000+03:00

2008-06-12T00:31:00.000+03:00

Feet up

2008-06-12T00:26:00.000+03:00

Arvostaa/Respect

2008-06-11T23:37:00.008+03:00

Arvostaa. Alunperin latinaksi sana arvostaa tarkoitti ”katsoa kahdesti”. Vain katsomalla voin arvostaa. Mutta voinko osoittaa arvostusta myös näkemättä? Pitäisikö minun heittää palloa niillekin, jotka eivät voi saada sitä kiinni? Pitäisikö taiteilijan olla nähty vai nähdä itsensä? Pitäisikö työntekijöiden nähdä vain heidät, jotka asuvat täällä, ja olla näkemättä itseään?

Oltuani jonkin aikaa täällä, olen löytänyt rytmin ta tavan liikkua Kajalakodissa, jota toistan. Kasvoni ovat tutut ja minua ei nähdä niin paljon. Minua ei nähdä nuorena, joka syö vanhusten kanssa. Minä vain syön. Otan vain kuvia. Ja samalla näen erilailla kuin alussa. Tämä päivä on ollut enemmän tekemistä kuin näkemistä. (Väärinymmärrä minua oikein: arvostan eniten tekemistä ja olen sitä mieltä, että kunnioitus näkyy tekojen kautta.)

Tässä hetkessä tuntuu siltä, että työpäivä aktivoijana laitoksessa on takana:

Ensin tervehdin ihmiset, syömme yhdessä, valmistelen luokan liiketuntia varten, kerään ihmiset, johdan liikkeitä, syömme yhdessä, luen sähköpostin, kerään ihmiset, autan ystäväni taidetyöpajassa, siivoan työpajan jälkeen, syömme yhdessä, valmistelen blogiani, selitän työtäni toimittajalle ja päätän päivän kirjoittamalla blogiini. Välissä otan kuvia, annan kuvia, tapaan ihmisiä ja juttelen käytävässä.

Olen työskennellyt aktivoijana, opettajana ja ohjaajana eri laitoksissa. Tämä ei ole siis uutta minulle, vaan helppo rooli, johon sukeltaa. Ja enemmänkin; tämä on innostavaaa ja tärkeää työtä.
Mutta mitä minä aktivoin tällä kertaa? Miksi aktivoisin ihmisiä heidän omassa kodissaan?

Tulin tänne kysymään, miltä tuntuu asua vanhainkodissa ja nyt teen tästä hitaasti työpaikkaani. Onko Kajalakoti enemmän työpaikka vai onko se koti? Minun tapauksessani on vaikeaa olla pitämättä sitä työpaikkana ollessani täällä niin pitkään. Kun kävin tapaamassa isoäitiäni eri laitoksissa, oli helppoa vain hengailla niissä. Nyt minulla on henkilökohtainen suhde moniin täällä oleviin ja samalla menetän henkilökohtaista suhteistani. Miksi en antaisi itseni viettää aikaa vain samojen ihmisten kanssa? Imaistuessani miellyttämään ja aktivoimaan kaikkia, etäännyn henkilökohtaisista ihmissuhteistani kohti yleistä tilaa. Tunnen empatiaa isoäitiäni kohtaan ja samalla laitoksesta tulee loputon työmaa.

Elämmekö ennemminkin jonkun työpaikalla?

Keskustelu:
”Pitäisikö huutaa apua?” ”Miksi?” ” Että hoitajat tulisivat tänne hetkeksi.”

Tänään olen tavannut käytävässä kaksi uutta ihmistä, jotka muuttivat juuri tänne. Kävelemässä labyrintissa, tietämättä minne astua. Mietin,tuleeko noista reiteistä päivittäisiä askeleita? Ainakin ne tulevat tuntumaan erilaisilta kuin kenenkään muun askeleet.

--------------------------------------------------------------------------
Respect. The original meaning in latin of the word respect is ”to look twice”. Only by seeing I can show respect. But can it also be to show respect to not see? Should I keep on throwing the ball to those who can not catch it? Is the artist the one that should be seen or see herself? Should the worker only see those that live here and not be seen herself?

As I have been here for a while I have now found a rythm and a way of moving in Kajalakoti that I repeat. My face is known and I am not seen so much. I am not seen as the young person eating among the elder. I just eat. I just take pictures. At the same time I am seeing differently than in the start. More than seeing this has been a day of doing. (misunderstand me right: I value doing first of all and I really think that respect is shown through your actions)

At this moment I feel like after a day at work as an activator at an institution:
First I greet the people, we eat together, I prepare the room for movement class, I gather the people, I lead the movements, we eat together, check email, gather people, help my friend with his art workshop, clean after workshop, we eat together, prepare my blog, explain my work to some journalists and I end the day by writing in my blog. In between I take photos, give away photos, check on some people and chat in the hallway.

I have worked as an activator, teacher and instructor in different institutions so this is not new for me, and it is therefore also an easy role for me to take. And more than that I find it enjoyable and important work. But what am I activating this time? Why would I activate somebody at their home?

I came here to ask how it feels to live in an old folks home and slowly I am making it to become my workplace. Is Kajalakoti more of a workplace or is it a home? In my situation it is difficult to not make it my workplace when I am here for so long. While visiting my grandmothers at institutions it was easy to just hang around. Now I have got relationship to many people and at the same time I loose personal relationships. Why shouldnt I allow myself to hang around with only the same people? While getting sucked into pleasing or activating everybody, I fade away from personal relationships and into a public place. I feel empathy for my grandmother while the institution becomes an endless workplace.

Are we merely living in somebodies workplace?

Conversation:
"should we yell for help?" "what for?" "to get the workers to come here for a while."

Today I have met two new people in the hallway who just moved here. Walking in the labyrinths, not knowing where to step. I wonder if those routes will become daily steps? For sure they will feel different from any of the other peoples steps.

Hitting

2008-06-11T20:04:00.004+03:00

Who are we to tell older people not to hit?

Nintendo

2008-06-10T23:22:00.003+03:00

En tiedä paljoakaan tietokonepeleistä, mutta olen varma, että hän, joka alunperin keksi pelin, jossa pelaajan pitää saada kiinni neliöitä, jotka yhtäkkiä tulevat näytölle ennen kuin matkaavat väärään suuntaan, on työskennellyt yövuorossa vanhainkodissa.

Näin (tämä) peli menee:

On kaksi pelajaa. Pelaajien täytyy pysytellä mahdollisimman lähellä toisiaan koko pelin ajan.
Aloituspaikka on merkitty numerolla yksi. Selvitäkseen ensimmäisestä kentästä pelaajien täytyy päästä myös takaisin aloituspaikkaan. Reitin varrella pelaajien täytyy käydä kaikissa huoneissa toimittamassa taikapillereitä tai toivomassa parasta. Epäonnistuttuaan yhdessä huoneessa pelaajien täyttyy palata takaisin alkuun. Milloin vain huoneista voi hypätä yksi, kaksi tai useampia olioita, jotka täytyy viedä takaisin oikeaan huoneeseen ja huolehtia, etteivät he törmäile toisiinsa.

Hyvää yötä, minä vain nukahdan, jos yritän pelata tietokonepelejä yöllä.

-------------------------------------------------------------------------------------
I dont know much about computer games, but I am sure that the original creator of the game where you are supposed to catch squares that are suddenly coming into the screen before they go the wrong direction, has worked night shift in an old folks home. Here it goes like this;

1--->----->----->--|
| |
| |
|----<----<-----<--|

you are two players that have to stay as close to each other as possible during the game. You start from the place marked as 1 and you are supposed to get back to the original place to win the first step. During your route you have to enter all the rooms to deliver magic pills or make good wishes, if you fail one room, you need to start all over again. At any time there will jump out one, two or many creatures from the rooms and you must always get them back into the right place and avoid them to bump into each other.

Good night, I just fall asleep if I try to play computer games during the night.

Trim for eldre

2008-06-10T14:53:00.003+03:00

Trimmausta vanhuksille.
Meillä oli hauskaa treenatessamme.
Ei hyppyjä, mutta polven koukistuksia, olkien pyörittelyjä, vatsanpohjasta nauramista,
käsillä lyömistä ja kasvojen hyppyyttämistä

----------------------------------------------------------------------------------------------
We just had fun exercising.
No jumps, but knee bends, shoulder rounds, stomach laughs, arm hitting and face jumps

Steel bed

2008-06-10T12:29:00.003+03:00

Vanhuus on luopumista

Muutoksia/Changes

2008-06-10T07:19:00.003+03:00

Muutoksia
On kesäkuun 10., kello on puoli kahdeksan aamulla. Olen käynyt jo juoksemassa ulkona. Kahdeksalta menen ylös odottamaan puuroani.

Ensi vuodesta eteenpäin Kajalakodissa tapahtuu paljon muutoksia. Uudet ihmiset kuolevat ja toiset tulevat. Mutta muutokset, joista puhun ovat alkaneet byrokratian asteella ja tulevat löytämään tiensä tänne. Jos ymmärrän oikein, laitoksista tehdään tehokkaampia. Kuka tietää, mitä tapahtuu? Mikä on paremmin ja mikä huonommin?

Emme voi koskaan tietää. Tiedän vain, että pidän elämäni unelmoimisesta ja teen unelmien pohjalta päätöksiä. Ensin ajattelin kirjoittaa puheen siitä, miten haluaisin asioiden olevan, jos tulisin vanhuksena asumaan laitoksessa. Tai pohjautuen siihen, mitä ihmiset täällä ovat kertoneet minulle tai miten olen itse kokenut täällä ollessani. Mutta en ole kovin innostunut poliittisista puheista, elleivät ne ole hyvin radikaaleja tai provosoivia. Yleensä ne eivät ole. Pääkohtani olisi luultavasti jotain tällaista: ” Ja siksi ehdotan tässä, perustuen yllämainittuun kokemukseeni, että pitäisin hyödyllisenä pohtia sitä, että ihmiset tekisivät yhdessä toisten puolesta tekemisen sijaa.”

Olen esitystaiteilija. Konteksti ja tila ovat yleisimpiä työkalujani. Olen kiinnostunut taiteesta jokapäiväisessä elämässä ja paljon käytetyistä osallistavista esityksistä. Taiteesta puhuminen voi olla yhtä tylsää kuin politiikka. Jos teksisin nyt esityksen, voisin:

• Laittaa niin monta pöytää päällekäin kuin mahdollista, kiivetä pöytäkasan päälle ja pyytää myös toisia kiipeämään.
• Kysyä kuka haluaisi ajaa terässängyllä (sänky, joka on kuolleiden ruumiille) ja ajaa sängyllä ympäriinsä ja jättää se hetkeksi kylmäkaappiinsa
• Laulaa kehtolaulun
• Kirjoittaa liitutaululle: Tänään on päivä rakastaa toisiamme
• Antaa kaikille työntekijöille ison lasin ruuansulatuslääkettä
• Katsoa, voisivatko kaikki talon ihmiset pitää toisiaan käsistä talon käytävillä

Puuroaika!

---------------------------------------------------------------------------------------------
Changes
It is 10th of June, half past seven in the morning. I have already taken myself out for a run. At 8 o`clock I will go upstairs to wait for my porridge.

From next year onwards there will happen a lot of changes at Kajalakoti. New people will die and others will come. But the changes I talk about has started on a bureaucratic level and will find its way into the life here. As far as I can understand, they are making the institutions more effective. Who knows what will happen? What will be better and what will be worse?

We can never know. I just know that I like to dream my own life and make decision based on that. First I thought I would write a speech about how I would like it to be if I was to live in an institution as old. Or maybe based on what people have told me here or what I have experienced. But I am not very interested in political speeches, unless they are very radical or provocative. Usually they are not. My main point would probably be something like "...and therefore I hereby suggest that on the basis of my experience mentioned above I would find it worthwhile to consider to have people do things together instead of for each other."

I am a performance artist. The context and the place is usually my working tools. I am interested in art in the everyday and the much used participatory performances. Talking about art can be as boring as politics. If I was now to go up and do a performance I could:

Put as many tables of top of each other as I manage, climb up and ask the others to come as well
Ask who wants to have a ride on the steelbed(bed for corpses) and drive around with it and leave it in its fridge for a while
Sing a lullaby
Write on the chalkboard; Today is the day for us to love each other
Give all the workers a big glass of digestion medicine
See if all the people in the house are able to hold hands around in the hallway

I guess I dont need to mention that I am enjoying to spend time with all the people here and I we all try not to do any harm to each other.

Porridge time!

Leaving

2008-06-09T20:33:00.002+03:00

Damer

2008-06-09T20:30:00.001+03:00

One - Two - Three O`clock Rock

2008-06-09T20:28:00.001+03:00

Kello yksi- kaksi,-kolme rock
Maanviljelijät istuvat ympyrässä.
Tuijottaen lattiaa.
Väsyneinä. Vain tuijottaen.
Ei mitään, mistä puhua.
Ei mitään, mitä jakaa.
Kaikki tarjoillaan meille, kuten ansaitsemme.

Kuka vaivaituisi kävelemään ympäriinsä?

Maanviljelijät, vain istuvat ympyrässä.
Tuijottaen lattiaa.

Antakaa meidän leikkiä.
Lasketaan kellot talossa.
Kello yksi-kaksi-kolme- kello neljä rock
----------------------------------------------------------------------------------------
Farmers just sitting around.
Starring at the floor.
Tired. Just starring.
Nothing to talk about.
Nothing to share
We get it served, as we deserved

Who can be bothered to walk around?

Farmers just sitting around.
Starring at the floor.

Let us play
Lets count the clocks in the house:
one - two - three o`clock, four o`clock rock

Herrer

2008-06-09T20:16:00.003+03:00

Puuro/Porridge

2008-06-09T20:08:00.004+03:00

Puuro
Suomessa on monia sanoja puurolle ja Kajalakodissa opin päivittäin uusia puuromakuja. Aamiaiseksi sain taatelipuuroa, lounaaksi marjapuuroa ja iltapalaksi perunavelliä. Puuro tuntuu olevan helposti syötävää ja hyvää mahalle. Koska olen syönyt niin paljon puuroa, en ole saanut lääkettä vatsan toimintaan. Kaiken kaikkiaan ruoka täällä on hyvää ja on hienoa syödä monta kertaa päivässä.

Vaikka vatsani toimii hyvin, pääni on ollut puuroa tänään. Mikään ei motivoi. Hartiat ovat jäykät ja jälkani ovat kävelleet vain kovalla lattialla. Luulen, että kehoni ikääntyy. Koska on pilvistä, en ole laittanut ikääntymistä hidastavaa aurinkorasvaani. Olemmeko vanhenemista vastaan koska pelkäämme kipua, kuolemaa tai ryppyjä?

”Saatana, onko se se kuolema, kun kurkku tekee niin kipeää.” oli ensimmäinen tänään kohtaamani lause. Keho on pääpuheenaihe. Jokainen kehonosa on mahdollinen vihollinen. Sillä aikaa kun työntekijöillä on erityisen kiireinen aamu sairaslomien vuoksi, meilä on hyvin rauhallinen aamu. Me odotamme. Katsomme lattiaa. Me odotamme. Minusta tuntuu hieman typerältä. Onneksi puuro maistuu hyvältä.

Kaksitoista puuroa tämän viikon ruokalistalla: Jukolapuuro. Luumupuuro. Perunapuuro. Ruishiutalepuuro. Mannapuuro. Vispipuuro. Ohrahiutalepuuro. Jukolanvehnäpuuro. Kaurapuuro. Grahamvelli. Ohrahiutalevelli. Uunipuuro.

-----------------------------------------------------
Porridge
In Finland there are many words for porridge and at Kajalakoti I am daily learning the taste of a new porridge. For breakfast I had porridge with dates, for lunch I had berry porridge and for evening meal I had potato porridge. Porridge seems to be easy to eat and it is good for the stomach. Since I had so much porridge they still havent given me medicine to get the stomach working. All in all the food is good here and it is great to eat less many times a day.

Even thouh my stomach works fine, my head has been like a porridge today. Nothing really motivates. Shoulders are stiff and my feet have only walked on hard floors. I guess my body is aging. Because of clouds, I havent put on my Anti-Age Sun Cream. Are we against age because we fear pain, death or wrinkles?

”Saatana, onkose se kuolema, kun kurkku tekee niin kipeä” (What the Hell, is it the death, cause my throat is hurting so much)

Was the first sentence that met me today. Talking about the body is a main subject. Every body part is a possible enemy. While the workers have an extra busy morning because of sickness leaves, we have an extra quite morning. We wait. We look at the floor. We wait. I actually feel a bit stupid. Luckily the porridge tastes good.

The twelve porridges on this weeks menu: Jukolanpuuro. Luumupuuro. Perunapuuro. Ruishutalepuuro. Mannapuuro. Vispipuuro. Ohrahiutalepuuro. Jukolanvehnäpuuro. Kaurapuuro. Grahamvelli. Ohrahintalevelli. Uunipuuro.

Smile

2008-06-08T19:18:00.000+03:00

Erilaisia ääniä

2008-06-08T19:07:00.003+03:00

On tietysti vaikea elää niin tiivisessä yhteisessä

Mä oli aamulla kotona ja sitten illalla mä olin täällä. Se oli tohtorin järjestämä ja se meni hienosti. Asunto odotti valmiina. Tämä justi. Nyt olen ollut täällä jo kolme vuotta. Ensin pari viikkoa se oli kamalaa kun se koti ikävä teki kiusa. Eikä millään meinanut saada siitä eroa, mutta lopulta siitä alkanut valkenemaan.
Mikäs täällä oleskelu on kun kaikki toiset hoitaa kaikki asiat. Ei itse tarvitse tehdä mitään. Parempi kun kotona kun ei siellä kukaan olisi passanut tai kerinnyt hoitaa. Asuimme sen verran kaukana niistä kunnan hoitajista, kymmenen kilometriä. Nyt ei tarte tehdä mitään kun kaikki on puhdas ja ruoat tulee pöytään. Täällä on kilttejä tätejä. Ensimmäiset kaksi viikkoa mä menin ihan sekopäiseksi. Nyt ei tulee mieleen että pois lähtisin.

On minulla koti ikävä, jos minulla olisi vain joku kaveri kotona, en mä täällä olisi. Kotona on vain oma vapaus. Täällä on vain se vaikeus että vanha ihminen tarvitsee toimia kellon mukaan. Koska menen syömän ja...
Kotona söi vain kun oli nälkä

Mulla on jakku yllä koko ajan.
Ei tiedä onko vanhaksi tullut.
On niin kylmä.
Kyllä me vanhaksi ollaan tultu.
Juuu.
Mä olen vanhin tässä.
Ja mä olen melkein nuorin.
Niin.

Pianisimo

2008-06-08T12:51:00.001+03:00

Rush hour

2008-06-08T12:43:00.002+03:00

Harjoitus vapaudessa/Exercise in freedom

2008-06-08T12:06:00.003+03:00

Harjoitus vapaudessa

Vapauden harjoituksia

1. Kuuntele luontoa auringonlaskun aikaan (tänään klo 22.54)
2. Raavi hyttysenpuremia kunnes ne alkavat vuotaa verta
3. Pidä nimilappua, jossa lukee ”taiteilija”
4. Juokse paljasjaloin ruohikossa
5. Tuo matto keskelle peltoa ja käy pitkäksesi
6. Tuo nettiyhteydellä varustettu tietokoneesi ulos
7. Matkusta moottoripyörän kyydissä

Siskoni ollessa nunna luostarissa Pohjois-Norjassa suoritin moottoripyöräajokorttiani. Hän oli karmeliittanunna, luostarissa mietiskeltiin. Ovet olivat lukossa, nunnat pysyvät luostarissa ja vierailijat pysyivät luostarin ulkopuolella. Minulla ja nunnilla oli suunnitelma : ostettuani moottoripyörän veisin heidät yksi kerraallaan ajelulle Kvaloyaan, ulkopuolella olevaan saareen. Kypärän ollessa ainoa suoja tuulelta, asfaltilta ja nopeudelta. Ohi kiitävät maisemat. Olla matkustaja: ei kontrollissa ja pelätä. Kunnes tajuat, että tämä on harjoitus vapaudesta. Jos et päästä irti, palaat takaisin hartiat jäykkinä. Luulen, että mietiskelevät nunnat ovat vapauden harjoittamisen mestareita.

”Vapaus ei ole idea/abstraktio, se on tunne, joka tulee sisältäpäin.”
Prem Ranat

Joka ilta kun toiset ovat huoneissaan, olen tehnyt yksin erään vapauden harjoitteen. Olen ollut täällä tähän mennessä seitsemän iltaan. Eilen oli lauantai ja viikonlopun tuntu on läsnä hieman myös Kajalakodissa. Erityisesti sen huomaa vierailijoista, jotka vierailevat tai hakevat isovanhempansa viikonlopuksi. Minut haettiin kahdesti päivän aikana ja sain kaksi muuta kutsua, joista minun piti kieltäytyä. Aamulla minut vietiin paikalliselle kesätorille Someroon ja illalla kävelin metsässä ja saunoin tätini perheen kanssa. Päivän lopussa olin setäni moottoripyörän kyydisssä. Ohi kiitävät maisemat. Nopeus ja paikallaan istuminen.

Monet ovat huolissaan, että täällä ollessani alan tuntea olevani jumissa, että minun täytyisi päästä pois ja nähdä muuta ja muita. Olen valinnut olla täällä enkä voi tietää, millaista on olla pakotettu asumaan täällä. Nyt toivon vain rutiinia, johon asettua, että rutiinista tulisi osa minua. Sanotaan, että tänne kotiutuminen kestää uudelta asukkaalta kaksi viikkoa. Ja aina kotona käydessä, alkaa kaivata kotiin. Hän on valinnut olla täällä eikä käydä kotonaan. On parempi niin. Olen erilainen tässä suhteessa. Kahden viikon jälkeen minä haluaisin mennä ja vierailla muualla. Meillä kaikilla on tapamme harjoitella vapautta.

--------------------------------------------------------
Exercises in freedom

1. Listen to the nature during sunset (today at 10:54 pm)
2. Itch mosquito bites untill the blood starts to come
3. Wear a sign where it says ”artist”
4. Run barefeet on the grass
5. Bring a mat to the middle of the field and lay down there
6. Bring your laptop with Internet outdoors
7. Be a passenger on a motorbike

During the time my sister was a nun at the monastry in Northern Norway I took my licence for riding a motorbike. She was a carmelite nun and it was a contemplative monastry. The doors were locked, the nuns stayed inside the monastry and the visitors on the outside. Me and the nuns had a plan that when I bought myself a motorbike I would take one by one on a ride to the outer island, Kvaløya. The helmet being the only protection from wind, asphalt and speed. Landscape passing. Being a passenger and the feeling of no control and fear. Until you realise that this is an exercise in freedom. If you dont let go, you will come back with stiff shoulders. I guess the contemplative nuns are experts in practising freedom.

”Freedom is not an idea, it is a feeling that comes from inside.” Prem Ranat

Every evening when the others are in their rooms I have been doing one exercise of freedom for myself. I have untill now been here seven evenings. Yesterday was Saturday and the feeling of weekend is somewhat present at Kajalakoti as well. Specially it is noticable by the amount of visitors that visits or bring their grandparents somewhere else. I got picked up two times during the day and had two other invitations I had to refuse. In the morning I was brought to a local summer market in Somero and in the evening I went for a walk in the forest and to the sauna with my aunts family. In the end of the day I was a passenger on the motorbike of my uncle. Passing landscapes. Speed and sitting still.

Many people are worried that I will the time I am here start to feel stuck, that I would need to get away and see other things and meet other people. I have chosen to be here and I can not know how it is to be forced to live here. Now I just wish for the routine to settle, to let the routine be a part of me. It takes two weeks one of the people living here said. And whenever you go home, you will just start to miss home. She has choosen just to stay here and not visit home. It is better that way. I know I am different that way. After two weeks I would want to go and visit somewhere else. We all have our ways of exercising freedom.

Tahkokalliot

2008-06-07T15:37:00.001+03:00

Nummiluikit

2008-06-07T00:48:00.000+03:00

Babusjka

2008-06-07T00:46:00.000+03:00

B – I – N – G – O

2008-06-07T00:42:00.001+03:00

65 – 2, bingo!
Come and play,
you can win a lemonade
or a green apple.

We watch, we snatch, we match, we catch

Helle/Heat

2008-06-07T00:30:00.004+03:00

Helle
On kuuma kausi. Ei sadepisaroita. Ikkunan ulkopuolella aukeavat pellot halkeilevat ja ruoho muuttuu jo ruskeaksi. Kesäkuun alku. Ojennan kupin vettä kuivalle suulle ja kuuntelen kuinka vesi kosteuttaa kuivaa kehoa. Puhumme paljon säästä ja se sopii minulle, sillä pidän sitä oikeasti kiinnostavana aiheena. Olen kotoisin Pohjois-Norjasta ja siellä sää todella vaikuttaa elämääämme. Sää vaikuttaa myös Kajalakodin elämään. Aurinko kutsuu meidät ulos, istumaan varjoon ja tuntemaan ilman. Tilaa on tarpeeksi, ei tarvitse istua päällekäin. Katsomme kolmen koivun latvoja. Keskimmäisen koivun latvuksen lehdet ovat kuolleita. Se pilaa selvästi kauniin näkymän. Kerttu on jo mielessään tuon koivun latvassa leikkaamassa pois kuivia lehtiä. Aurinko kuivattaa kehoja ja voimaa on vähemmän.

Voimaa tarvitaan myös hengittämiseen. Minut kutsutaan haastattelemaan ja ottamaan kuvia asukkasta, joka on hyvin sairas. Olen kiitollinen kutsusta. Kun voimaa on juuri ja juuri hengittämiseen, voi kysymyksiin vastaaminen olla vaikeaa. Mutta kysymyksiin vastaaminen ja kuvatuksi tuleminen voivat olla myös merkki elämästä. Pahempaa voisi olla, jos ei tulisi aktivoiduksi ollenkaan. Mies nukkuu ja puhun hänen vaimonsa kanssa; meitä vaivaa, että emme tiedä minkälaista makuupussia hän käytti sodassa. Onneksi mies herää hetkeksi, joten voimme kysyä; samanlaisia makuupusseja kun tänään, vain painavampia.

Aktiivinen. Epäaktiivinen. Passsiivinen. Aktivoitu. Laitostunut. Osallistuva. Päättävä. Salliva. Pakottava. Rohkaiseva. Tekevä.

Ruoka-aika on yhdessäolo aikaa. Miksi puhua samalla kun syömme? Maistelemme ruokaa ja huoneen toiselta puolelta isketään silmää, joitain kommentteja toisista. Tai säästä. ”Kun kissa on poissa, hiiret hyppivät pöydällä” kuuluu norjalainen sanonta. Sokeripalat laskeutuvat turvallisesti taskuihin. Jos joku on unohtanut istumapaikkansa ja istuu toisen paikalla, siitä voi seurata jopa pieni riita.

Muista juoda.

-------------------------------------------------------
Heat
It is the heat season. No raindrops. The fields outside the window is cracking and the grass is already turning brown. Early June. I hand over the cup of water to the dry mouth and listen as the water gives some moist to a dry body. We talk a lot about weather and that is fine with me as I trully think it is an interesting subject. I am from the north of Norway and there the weather really affects our lives. The weather affects the life at Kajalakoti as well. The sun invites us to go and sit outside in the shadow and feel the air. There is space enough to not sit on top of each other and we watch the top of three birches. The top of the middle birch has just dead branches. It obviously ruins the beautifull sight. Kerttu is already in her mind up there cutting down the branches. The sun dries the bodies and there is less strength.

Strength is also needed for breathing. I am invited to come and take pictures and interview an inhabitant that is very sick and I am gratefull for being invited. When you nearly have strength for breathing it might be difficult to answer questions, but to get a question and to be taken pictures of might also be a sign of life. It might be worse not to be activated at all. While he is sleeping and I talk with his wife, it bothers us that none of us knows what kind of sleeping bags he used during the war. Luckily he wakes up long enough so we can ask him; similar sleeping bags as today, but heavier.

Active. Initiative. Passivated. Activated. Institutionalized. Participate. Deciding. Letting. Forcing. Engourage. Doing.

Food time is together time. What is the point in talking while eating? We taste the food and there is a wink across the room, some comments about each other. Or the weather. ”When the cat is away, the mice dances on the table” we say in Norway. Sugar cubes land safely into the pockets. If somebody has forgotten their seating place and gone to another persons place to sit, there might even be a small quarrel.

Remember to drink

Henkilökunta

2008-06-06T16:05:00.007+03:00

Avajaiset/Opening

2008-06-05T22:39:00.004+03:00

Mitä itseasiassa tarvitsemme elämässä? Laitoksessa saamme tarvitsemamme. Työtekijät antavat sen meille. Ruoan, lääkkeet, puhtaan alusastian ja hatun, joka suojaa auringolta. Kun pitäisi silmällä 60 lasta tai viettäisi aikaa pitkällä luokkaretkellä. Missä on tilaa odottamattomille rakkaustarinoille? Onko tämä paikka, jossa on sallittua rakastua? Mitä itseasiassa tarvitsemme elämässä?

Tänään oli koko Hiidentien taidetapahtuman avajaiset. Joukko ihmisiä tuli Kajalakotiin, koska olen valinnut kävellä ympäriinsä taitelija-nimilapussani vanhusten luona muutamia viikkoja. Kaikki tämä nostaa esiin kysymyksiä. Mikä on roolini Kajalakodissa? Mikä on taiteilijan rooli?

Olenko täällä tehdäkseni vanhojen ihmisten elämän helpommaksi? Olenko täällä viihdyttämässä? Olenko täällä tietääkseni/tietämässä paremmin, miten elämä pitäisi elää? Olenko täällä ollakseni kiltti tyttö? Olenko täällä, koska en saanut oikeaa työtä laitoksessa?

EN

Huoneeni on kellarissa. Minä tarkkailen. Marjatta Halkilahti sanoi tänään avajaispuheessaan mukavasti, kuinka se, että tulen ulkopuolelta ja kuvailen Kajalakotia nostaa esiin kysymyksiä laitoksesta ja sen paikasta. Se voi olla tarpeen, erityisesti tänä päivänä. Etsin vapautta elämässäni. Tulen heitetyksi uusiin tilanteisiin. Pienten tekojen kautta voi aueta uusia kysymyksiä.

Yksi opettajistani sanoi, että ehkä jokaisessa vanhainkodissa pitäisi työskennellä taiteilija. En tiedä yhtään, mitä hänen pitäsi tehdä. Unohtaa välillä sulkea ovi. Laulaa joka ilta tuutulaulu jokaiselle. Kuratoida näyttely kivoista käsitöistä, jotka asukkaat ovat piilottaneet huoneisiinsa. Mitä tahansa, mitä emme tarvitse elämässä. En tiedä. Mutta kaikki tämä on ajattelemisen ja tekemisen arvoista. Kertokaa, jos teillä on ideoita.

”Niin kauan kun sadat meistä pysyvät hengissä, meistä ei koskaan tule Englannin vallan alaisia, koska emme taistele loiston tai rikkauden tai kunnian puolesta, vaan yksin vapauden, jota yksikään arvokas/omistautunut mies ei menetä elämässään.”

---------------------------------------------------------
Opening
What do we actually need in life? In the institution we get what we need. The workers give it to us. Food, medicine, clean gebiss and the hat to protect for the sun. It is like keeping track of sixty children or spending time in a long school camp. Where there is place for even unexpected love stories. Is this a place where it is allowed to fall in love? What do we actually need in life?

Today was the opening of the whole Hiidentie art happening. A whole bunch of people came to Kajalakoti because I have choosen to walk around with a sign that says ”artist” for a few weeks among old people. It raises the question of what is my role at Kajalakoti and as a whole what is the role of the artist.

Am I there to make the life easier for the old people? Am I there to entertain? Am I there to know better how life should be lived? Am I there to be a good girl? Am I there because I didnt get a real job at an institution?

NO

My room is in the cellar. I observe. Marjatta Halkilahti in her speech today said it nicely that I come from the outside and just by picturing the place it opens up the questions around institution and its place. It might be needed, specially today. I search for freedom in my life. I get kicked into new situations. Through small actions it might also open up some new questions.

One of my teachers said that maybe it would be needed to have an artist working in all old folks home. I have no idea what that person should do. Once in a while forget to close the door. Every night sing a lullaby for each person. Curate a gallery with all the nice handicraft all the inhabitants have hidden in their room. Anything we dont need in life. I dont know. But it is worth to use the energy to think and act about it. Tell me if you have ideas.

"As long as a hundred of us remain alive we will never be subject to English dominion, because it is not for glory or riches or honours that we fight but for freedom alone, which no worthy man loses except with his life."

Visiting

2008-06-05T12:32:00.001+03:00

Marja is visiting her mother who is going to visit her relatives. Some years ago me and Marja was visiting a monastry in my home town, Tromsø, at the same time. We are just visiting.

A walk on the wild side

2008-06-05T12:06:00.006+03:00

This morning Pentti Sikiö showed me photos which he has taken and then we went for a long walk to his mökki. Step by step, and still his steps are longer than mine.

"Se on jonkulainen seikkailu - sekä sotassa että rauhassa. Kyllä monta askeleitta on tullut käveltty." (It is some kind of adventoure - both in war and in peace. It is sure that a lot of steps has been walked.)

Toiveen muisto/Memory of a wish

2008-06-04T22:46:00.002+03:00

Toiveen muisto

Kahdeksan vuotta siteen ystäväni Anna sanoi, että hän toivoisi asuvansa vanhainkodissa, jossa hän saisi ruoan eteensä, maata sängyssä ja vain katsoa televisiota kaikki päivät. Itse luulen, että haluan olla se, joka kävelee edestakaisin käytävää rollaattorillaan.

Kuka sinä olisit vanhainkodista?

– se, joka aina makaa ja katsoo televisiota
– se, joka aina yrittää karata etuovesta
– se, joka istutetaan pöytään aina 20 minuuttia ennen ruoan tarjoilua
– se, joka flirttailee kaikkien tyttöjen kanssa
– saa muselmia pienimmästäkin nostosta
– se, joka kävelee edestakaisin rollaattorillaan
– se, joka juttelee kaikille
– se, joka haluaa tulla pakotetuksi muiden seuraan
– se, joka antaa karkkia kaikille työntekijöille
– se, joka kertoo tarinoita kauniista menneestä
– se, joka kertoo tarinoita tuskallisesta nykyisyydestä
– se, jonka odotetaan kuolevan minä hetkenä hyvänsä
– se, jolla on vierailijoita koko ajan
– se, joka on vanhin talossa
– se, joka

-------------------------------------------------------------------------------------
Memory of a wish
8 years ago my friend Anna said that she wishes to live in an old folks home so she can get food served, lay down and just watch TV all day. Myself, I think I want to be the person that always walk back and forth with a rulator in the hallway.

What person do you want to be in the old folks home?
- The one that always lay down and watch TV
- The one that always tries to escape through the front door
- The one that always is seated at the table twenty minutes before the food is served
- The one that is flirting with all the girls
- The one that gets blue marks from any minor lift
- The one that always walk back and forth with the rulator
- The one that talks to everybody
- The one that wants to be forced to join the others
- The one that gives candies to all the workers
- The one that tell stories about the beatifull past
- The one that tell stories about the painfull present
- The one that is expected to die any moment
- The one that gets visitors all the time
- The one that is the oldest in the house
- The one that

Friends

2008-06-04T22:41:00.002+03:00

Kerttu Lehvälampi

2008-06-04T22:31:00.001+03:00

Aika/Time

2008-06-04T22:30:00.002+03:00

Aika
Olen ollut täällä vasta kolme päivää ja menetän jo välillä ajantajuni. Mikä päivä on ja paljonko kello on? Ulkona on valoisaa koko ajan. Silti nukun hyvin koko yön, mutta toiset saattavat pukeutua kello kolme aamulla ja mennä aamupalalle.

”Nyt on yö. Mene takaisin sänkyyn.” ” On keskiviikko ja jo kesäkuu.” ”Tänään ei ole loma, vaan tavallinen arkipäivä.” ” Me olemme Kajalakodissa ja tämä on sinun kotisi.” ”Huoneesi on toisella puolella.”

Paikan ja ajantajun säilyttäminen voi olla hämmentävää, kun ei ole mitään muuta tekemistä, mitään minne mennä, myös terveille mielille/ muistaville. Ajoittain voit olla varma, että olet muualla tai että sinun pitäisi olla muualla. Ehkä oletkin? Tai ehkä sinun vain pitäisi olla muualla. Omassa elämässäni ajattelen usein, että minun pitäsi olla muualla kuin missä olen. Se on usein merkki stressistä tai siitä, etten ole läsnä. Tai sitten se kertoo, että minulla on paljon asioita, jotka odottavat tekemistään.

Täällä minulla ei ole paljonkaan asioita, mitä minun pitäisi tehdä. Silti tunnen välillä, etten ole tehnyt tarpeeksi. Vietän aikaa yhden ihmisen kanssa kerrallaan ja teemme erilaisia asioita :luemme ääneen, kävelemme ulkona, istutamme kukkia, katselemme kuvia, puhumme valokuvista ja suunnittelemme niitä. Yhtäkkiä olen saattanut viettää kolme tuntia yhden ihmisen kanssa. Minulla on vielä pitkä lista ihmisistä, joiden kanssa tulen viettämään kahdenkeskeistä aikaa, mutta menetän ajan ja paikan tajuani. Rutiinit ja talo itsessään määräävät rytmin ja pakotan itseni olemaan tuntematta syyllisyyttä siitä, mitä en tee.

Näyttää siltä, että SYYLLISYYS on vanhuuden pahin vihollinen. Lapset tuntevat syyllisyyttä siitä, etteivät pysty olemaan enemmän yhdessä ikääntyvien vanhempiensa kanssa. Ikääntyvät vanhemmat tuntevat syyllisyyttä siitä, että he vanhenevat eivätkä vahetessaan voi pitää huolta itsestään. Syyllisyyttä siitä, mitä emme voi tehdä tai emme tee itse. Äitini tuntee syyllisyyttä jopa siitä, jos hän unohtaa ostaa kaupasta jotain.

Jos kertoisin tarkalleen, mitä teen ja mitä päivisin tapahtuu, kertomassani olisi paljon toistoa. Suurin toisto, johon törmää laitoksissa, ei ole tuhlaus, vaan rahan säästäminen. En ole ollut vielä tässä laitoksessa tarpeeksi kauan havaitakseni säästämisen täällä, mutta olen huomannut, että täällä asuvat ihmiset ovat hyviä säästämään. Nainen taittelee lautasliinat varovasti, jotta ne voidaan käyttää uudestaan. Toistoa täynnä olevat päivät saavat minut kiinnittämään huomioni yksityiskohtiin. Juuri nyt kaksi fasaania ohittaa ikkunani. En ole nähnyt jänistä vielä tänään.

Tänään arkku lähti Kajalakodista. Kokoontuminen ja pieni seremonia kun arkku lähtee. Hetki.

Tänään on Toivon päivä.

-----------------------------------------------------
Time
I have only been here three days and still I am at times already loosing track of time. What day is it and what time is it? Anyway, there is light outside all the time. I still sleep well throughout the whole night, but others might get dressed at 3 am to go and have breakfast.

”Now it is night. Go back to your bed.” ”It is wednesday and it is already june.” ”Today is not a holiday, it is a normal weekday.” ”We are at Kajalakoti and this is your home.” ”Your room is on the other side.”

To keep track of place and time might be confusing when there is nothing else to do and nowhere else to go, even for healthy minds. At times you might be sure that you are somewhere else or supposed to be somewhere else. Maybe you are? At least you might supposed to be somewhere else. In my normal life I often think that I am supposed to be somewhere else, but then it is usually a sign of stress and that I am not present. It also might be a sign that I have many things I should do.

Here I dont have many things I should do, but still, at times I have the feeling I have not done enough. I spend time together with one person at a time and we do different things, like reading aloud, walking outside, planting flowers, looking at pictures, talking and planning a picture. Suddenly I might have spent three hours with one person. I still have a long list of people I will spend time with, but I am loosing track of time and place. The routine and the house is keeping the rythm and I am forcing myself to not feel guilt for anything that I do not do.

It seems like GUILT is the worst enemy of old age. The cildren feel guilty for not being able to be more together with their aging parents. The aging parent feel guilty for becoming so old so that they can not take care of themselves. Guilt for anything we can or do not do ourselves. My mother even feels guilt if she forgets to buy something in the shop.

If I was to tell exactly what I do and what happens every day it would be a lot of repetition. The one major repetition that you always meet in institutions is to not waste, but to save money. I am still not into this institution enough to notice the saving here, but I have noticed that the people living here are good at saving. The woman folds their napkins carefully so that they can be used again. In a day full of repetition and being I start to learn to pay attention do details. At this moment two fasans are passing my window. I havent seen the rabbit yet today.

Today a coffin left Kajalakoti. A gathering and a small ceremony while the coffin leaves. A moment.

Today is "Toivon päivä". It means the day of the hope.

Hengaillen/Just hanging around

2008-06-04T00:28:00.006+03:00

Hengaillen. Näyttää, että hetki ennen nukkumaan menoa on rauhattomampi kuin aamu. Käytävä on kävelty jo useita kertoja ja kipulääke ei enää toimi. Etsit huonettasi ja silti huone, jonka sanotaan olevan sinun, ei ole kotisi. Kateellisena heille, joilla on ollut parempi päivä. Ilo siitä, että ympärillä on aina ihmisiä, joille puhua, muuttuu kinasteluksi. Taputtavat kädet ja huoneesi etsiminen kun television lastenohjelmassa tulee tanssia. Lapset ja vanhukset eivät aina tee kuten heidän pitäisi. Miksi heidän pitäsikään?

Hengaillen. Yövuoron aikaan äänet ovat terävämpiä. Keholla on mahdollisuus levätä. Unilääke saattaa auttaa kehoja, jotka eivät halua levätä. Kello kymmenen rutiinitarkastus on meneillään. Unelmoimassa paikoista, joissa tuntea vapaaksi itsensä tai juoksemisesta mahdollisimman kovaa. Televisio on vielä päällä, mutta nyt sieltä tulee dramaattista musiikkia ja kuvia tyhjistä puutaloista. Myös kuolema on osa rutiinia. Miksei se olisi?

Hengaillen.

-------------------------------------------------------
Just hanging around. Seems like the time before bedtime is more restless time than morning. The hallway has allready been walked several times and the painkiller has stopped working. You are searching for your room and still the room that is being told is yours, is not your home. Jelousy towards those that had a better day. The joy of always having people around to talk to, turns into bragging. Clapping hands and searching for your room while childrens TV is showing a purple dance. Kids and old people dont always do like they are told to. Why would they?

Just hanging around. During the nightshift the sounds are sharper. The body has a chance to rest and for those bodies that dont want to rest the sleeping medicine might help. The 10 pm routine check is on its way. Dreaming of places I feel free or running as fast as can be. The TV is still on, but this time there is dramatic music and empty tree houses. Also death is part of a routine. Why wouldnt it be?
Just hanging around.

Raha

2008-06-03T21:18:00.004+03:00

Se menee siihen oleskeluun ja entisen muistelemiseen.

Nykyinen elämä on mennyt enemmän rahan päälle vain. Kaikesta pitäisi tulla enemmän rahaa vain. Joka asiassa pitäisi vain säästää. Hoitoalalla säästetään niin paljon että kohta ei jää muuta kuin ne hoidettavat asukkaat. Mistä sitten säästetään?

Jos asun yksin on olemassa semmoinen pelko. Ei tiedä milloin ja mitä tapahtuu. On aina se pelko, että mitä minulle nyt käy. On hirveän monta jotka ovat yksinäisiä.

Hilja Lavikkala

2008-06-03T21:00:00.004+03:00

Pihlaja kukki

Syntymän kunniaksi

2008-06-03T20:55:00.003+03:00

Even though the work is to lay down, planting flowers on your birthday can be done

Apua/Help

2008-06-03T20:37:00.003+03:00

Apua!
Käytävälle kuule huutoja.

Minulla ei ole minkäänlaista työvastuuta täällä. On oikeastaan vaikeaa vain katsoa, kun ihmiset tarvitsevat apua ja olla menemättä auttamaan heti. Jos yleensä elämässä joku tarvitsee apua, olet velvollinen auttamaan, mutta laitoksessa kaikesta tulee monimutkaisempaa. Jollekin maksetaan siitä, että hän auttaa oikealla tavalla. Olen puhunut muutaman kerran täällä asuvien kanssa vanhenemisen vaikeudesta ja siitä, kuinka ei enää voi tehdä työtä tai ottaa vastuuta omasta elämästään. Tai siitä, kuinka vain katsoa vierestä, kun toiset saattavat tarvita apua. Tämä voi saada tuntemaan, että olemme vain tiellä.

Tänään minua autettiin. (Varo, nyt seuraa hyvin tarjoiltu mainos blogissani) Minulla on ollut ongelmia päästä internettiin ja tähän asti minun on pitänyt mennä joka aamu Pirjon toimistoon ja lainata hänen konettaan päästäkseni blogiini. Juhani, vahtimestari/yleismies, on ratkaisujen mies, joten hän soitti Salon Seudun Puhelimeen ja kysyi, voisivatko he sponsoroida minulle internetin täälläoloajakseni.Joten tänä aamuna hän ajoi minut Saloon ja kävelin SSP myyntitoimistoon, jossa langaton USB modeemi ja sim-kortti odottivat minua paketissa. Pidän ratkaisuista!

------------------------------------------------
Help!
I hear sounds in the hallway.

I have absolutely no work responsibilities here. It is actually difficult to watch people needing help and not straight away go and help. In life I guess you are obliged to help if someone needs it, while in an institution it all becomes more complicated. Someone gets paid to help the right way. A few times I have talked with somebody that lives here about the difficulty of becoming old and not being able to work or take responsibility for their own life. Or wathcing others that might need help. It can makes us feel to be only in the way.

Today I was helped. (Watch out. Now I will bring in some well deserved commercial to my blog) I had problems to get on the Internet and untill now I had to go every morning to Pirjos office and borrow her computer to get on the blog. Juhani, the caretaker, is a man with solutions so he called to Salon Seudun Puhelin and asked them to sponsor me Internet the time I am here. So this afternoon he drove me to Salo and I walked to SSPs sales office where there was a packet with a USB wireless modem and a sim card waiting for me. I like solutions!

Pauli Rahkala

2008-06-03T08:56:00.004+03:00

Suunitelemme yhdessä mielekkään kuvauspaikan. Minulla on printeri ja pystyn antamaan kuvan lahjaksi heille.

Together we plan a picture at a place that feels good. Since I have a printer I am able to give a print straight away to them.

Liisa Heiskanen

2008-06-03T08:51:00.005+03:00

Liisa Heiskanen
Our job is to lay down and therefore I want to lay down in the picture

2008-06-03T08:48:00.001+03:00

Kerttu Mäkinen

Arkipäivän etsimistä/A search for the everyday

2008-06-03T08:39:00.006+03:00

Arkipäivän etsimistä

En ole ainoa, joka on ensimmäistä päivää töissä täällä. Kesä on alkanut: täällä on useita kesätyöntekijöitä. Silti kaikki täytyy saada tehdyksi ja samaan aikaan uusien ihmisten pitää oppia tuntemaan talo ja rutiinit.Tämä on hyvää aikaa myös minulle oppia tuntemaan paikka.

Kajalakoti on 70 vuotias tänä vuonna. Vaikka kesäaikaan täällä on paljon uusia työntekijöitä, on monia, jotka ovat olleet täällä pitkään. Marjatta Halkilahti, johtaja, on ollut täällä 40 vuotta. Turvallinen ympäristö, mutta mäet puutarhan ulkopuolella ovat jyrkkiä ja on aina vaarana, että joku saattaisi kaatua. Kajalakodissa on noin 60 asukasta ja talo on jaettu kahteen yksikköön. Aina jos mahdollista, ihmiset saavat oman huoneen, mutta jotkut jakavat huoneen. Talo on kuin kuutio, jonka keskellä on suljettu puutarha, jossa on tietysti hyvin kuuma kesäisin. Kerttu ja Liisa, jotka asuvat samassa huoneessa, kertovat minulle, että jos kävelee käytävät ympäri kertaalleen, on kävellyt 400 metriä. He tekevät kierroksen aina silloin tällöin kuntoillakseen ja pitäkseen veren virtaamassa. Luulen, että pitkät käytävät ovat ehto kunnossa säilymiselle. Ainakin Yli 20 kilometriä päivittäin pyöräilevänä ajattelen, että käytävät voisivat olla pidempiäkin. Ruuhka-aikaan, ennen ja jälkeen aterioiden, käytävillä on usein liikenneruuhkaa.

Liikenneruuhksista: ennen kuin tulin tänne, ystäväni sanoi, että vanhainkotiin asumaan tulemista voi verrata siihen, että ajaa 100 kilometriä tunnissa maantietä ja sitten yhtäkkiä siirtyy ajamaan pienempää tietä. Tämä on totta, jos katson asiaa täällä asuvien, en työskentelevien näkökulmasta.

Klo 8 aamiainen
klo 11:30 lounas
klo 14 kahvi
klo 16 päivällinen
klo 18 iltapala

Herääminen. Vaatteet. Nostaminen. Siivoaminen. Siirtäminen. Sauna. Syöttäminen. Pudonneiden hattujen poimiminen. Kuiviin vaihtaminen. Vessa. Lääkkeistä huolehtiminen. Hampaiden pesu. Raportointi.

Ylläolevista asioista olen nostanut vain pudonneen hatun. En elä päivittäistä rutiinia, vietän aikaani kahden kesken ihmisten kanssa. Miten vältän sen, ettei tapaaminen tunnu pakotetulta? Miten kuuntelen? Mitä teemme? Riippuu. Yhdessä oleminen on prosessi, kuten tämä projektikin, ja prosessi voi olla myös vaikea.

Kysyn kysymyksiä, kuuntelen, luen ääneen, menen ulkoilemaan, katson kuvia, ymmärrän väärin ja välillä nauramme. Olen kiinnostunut paikoista. Mikä maisema on vaikuttavin elämässäsi? Missä tunnet olevasti kotona, missä tahansa paikassa ja myös täällä Kajalakodissa? Missä tunnet olevasti vapaa? Mitä on vapaus?

Onnen salaisuus on vapaus.
Vapauden salaisuus on rohkeus.
Thukydides (n. 455 – 395)

"Olen ollut täällä niin kauan kun olen ollut. Täällä on hyvä olla. Täällä ollaan niin kuin yksi ja sama väki. Lempipaikkani on oma huoneeni kun siellä saa olla yksin vaikka on yhteys muihin. Tässä on mun koti tällä kertaa.
Minulla on hyvin vähän yhteyttä talon hallituksen kanssa, olen ihan vain asukas.
Tunnen itseni vain yksinkertaiseksi pöpperöksi täällä."

Minä luen äänen hänen kirjasta: ”..Lähteekää rohkeasti kohtamaan tuleva”

"Ne on sellaisia paljon puhuvia sanoja. Rohkeutta tarvitaan kyllä kaiken aikaa kun ei ole omien ihmisten joukussa. Kun on niin kun tässäkin, monta vieraista ja niiten kanssa tullaan toimeen. Siihen tarvitaan rohkeutta ja paljon ymmärrystä. Tässä asutaan yhdessä vaikka ollaan vieraita. Hyvin tullaan toimeen. Ei tässä ole mitään työmaata mihin lähdetään yhdessä töihin. Ennemän on tämmöistä hiljasta eloa. Paljon ollaan tässä yksin. Ajatuksien kanssa. Kivojakin ajatuksia."

Paikka: Metsä luo näkyvää. Puita, maata ja pieniä lampaita.

Hengailen käyttävällä ja yhtäkkiä joku asukas saa minut houkuteltua huoneeseensa ja tarjoilee minulle rypäleitä.

"Meillä on aikaa. Meidän työ on syödä ja maata.

Tämä on vanhimalle tyttärelle suuri helpotus kun sain hoitopaikan. Se aina sanoo kun se soittaa että vastaako hän vai eiköhän vastaa?
Pakko on tottua uuteen paikkaan.

Kun en pääse liikkumaan, en ole vapaa.
Mielikuvitus riittää vanhuksille.

Nukkuminen ja syöminen ovat meidän työ."

Nyt on minun aikani mennä nukkumaan.

Kaksi nukkuu samassa huoneessa. Keskellä yötä toinen heistä herää vessahätään. Hän menee ja pissaa huoneen nurkkaan. Toinen yrittää sanoa, että vessa on nurkan takana. mutta se ei auta. Hoitajat tulevat.

------------------------------------------------------------------------------------------------
A search for the everyday

I am not the only one that is first day at work. Summer has just started and therefore there are many summerholiday-workers here. Still everyhting has to get done and at the same time the new people need to get to know the house and the routine. It is a good time for me to get to know the place for real as well.

Kajalakoti is this year 70 years old. Even though there are many new workers during the summer, there are many who has been here a long time. Marjatta Halkilahti, the director, has been here 40 years. A safe atmosphere, but the hills just outside the garden are steep and there is always the danger that someone might fall. There are around 60 inhabitants at Kajalakoti, and the house is organized into two units. As far as possible they have their own room, but some people share room. The house is made like a square and in the middle there is a closed garden, which gets off course very hot during summer. Kerttu and Liisa, who share a room, told me that if you walk the hallways around once you have walked 400 meters. They every now and then do a round to keep exercising and the blood running. I guess long hallways are a must to keep fit. Being used to bicycle at least 20 km a day, I feel the hallways could have been even longer. During rush hour, before and after meals, there is often traffic jams in the hallways.

About traffic jams; before I came here my friend said that coming to live in an old folks home can be compared to driving 100 km an hour on the highway and then suddenly take off to a smaller road. This is true when I approach the place from the point of view of the people living here, but not from the workers side.

8 am Breakfast.
11:30 am Lunch.
2 pm Coffee.
4 pm Dinner.
6 pm Evening meal.

Waking up. Clothes. Lifting. Cleaning. Moving. Sauna. Feeding. Picking up dropped hats. Changing. Toilet. Keeping track of medicines. Brushing teeth. Reporting.

Of those above things I have only picked up a dropped hat today. Apart from living the daily life, I spend time together with one and one person. How do I avoid it to feel forced? How do I listen? What do we do? It all depends. Being together is a process, just like this project, and processes can also be hard.

I ask questions, listen, read aloud, go outside, look at pictures, misunderstand and sometimes we laugh. I am interested in places. What landscape is of importance in your life? Where do you feel at home, anywhere and also here at Kajalakoti? Where do you feel free? What is freedom?

The secret of hapiness is freedom,
The secret of freedom is braveness
Thukydides (n. 455 – 395)

"I have been here so long that I have been here. It is good to be here. Here we are like one of the same people. My favourite place is my room because there I can be alone even if I connection to others. This is my home this time.
I have very little connection to those that decide about this house, I am just living here."

I read aloud from her book: ”..go bravely and face the future"

"They are those kind of words that talk a lot. We all need to be brave when we are not together with your own people. When we are in a place like this where there are many strangers and we need to get along with them all. For that we need to be brave and have a lot of understandin. Here we live together even if we are strangers. We get along well. There is no working field where we go together for work. There is more silence and just being here. We are a lot alone. With our thoughts. Also nice thoughts.

Place: There is an opening in the forest. Trees, land and small sheep.

I hang around in the hallways and suddenly a person living here invites me to her room and offers me grapes.

"We have time. Our work is to eat and lay down."

It was a big relief for my eldest daughter when I got place at the old folks home. She was always wondering when she called me, will she answer the phone or not?
You have to get used to the new place.

When I am not able to move, I am not free.
Imagination is enough for old people.

To sleep and eat is our job."

Now is time for me to sleep.

To sover på samme rom. Midt på natta, den andre våkner og skal på do. Hun går til hjørnet for å tisse på gulvet. Den andre prøver å si at doen er rundt hjørnet men det hjelper ikke. Pleierne blir tilkalt.

Saapuminen/Arrival

2008-06-02T08:41:00.004+03:00

Saapuminen

Saavuin Kajalakotiin kymmenen minuuttia yli kaksi sunnuntai-iltapäivällä. Taksin ajaessa pihamaalle toimittaja ja valokuvaaja Salon Seudun Sanomista, paikallisesta sanomalehdestä, olivat jo odottamassa minua tehdäkseen artikkelin muutostani vanhainkotiin. Hienoa, että he ovat kiinnostuneita. Meillä oli hyvä keskustelu kesäkuun alun auringossa. Astuessani tuntemattomaan projektiin, tunnen enemmän etäisyyttä ja epävarmuutta kuin suunnitellessani tätä, joten toisille projektista kertominen tuntuu yllättävältä ja lohduttavalta: he näyttävät ymmärtävän mistä puhun. Rakastan suunnittelua, mutta ymmärrämme asioita lähestymällä niitä Tämä on lähestyminen. Lukitsen itseni sisään.

– matkalaukku, jossa on tulostin, paperia, kannettava tietokone ja alusvaatteita täyttämään kolot
– reppu, jossa on vaatteita, kamera, nauhuri, pöytäliina, kirjoija, neuletyö ja kuvia isovanhemmistani
– käsilaukku, jossa on hedelmiä, rahaa ja kalenterin

Täällä ovet ovat aina lukossa. Valokuvaaja seuraa lähellä selän tuntumassa ja ottaa kuvia. Hävettää, enkä tunne olevani kuvaamisen arvoinen. Aivan kuin olisin astunut yksityiseen tilaan, kuin häiritsisin tulemalla kuvatuksi. Kun saavun huoneeseen, jossa tulen asumaan, minua pyydetään avaamaan matkalaukkuni, jotta he voisivat nähdä taiteilijan työkalut/materiaalin: tietokoneen, tulostimen ja kameran. Luulen, että minun täytyy ylittää häpeän kynnys, jos tulen itse kuvaamaan täällä.

Kestää aikansa tuntea olevansa kotona. Minun tapani lähestyä uusia tiloja on siivota ja siirtää huonekaluja. Huonekalut huoneessani olivat melko painavia, mutta ainakin minulla on voimaa siirtää niitä. Olen tottunut kotiutumaan uusiin paikkoihin, luultavasti olen tottunut siihen enemmän kuin vanhat ihmiset, jotka asuvat täällä: olen muuttanut ja matkustanut montamonta kertaa elämässäni viimeisen viidentoista vuoden aikana. Tässä paikassa on helppo ratkaista, mikä kuuluu minnekin, kuten on säädetty. Mutta se, että annan kaiken olla osa omaa elämääni, voi olla vaikeampaa.

Nukkua. Keskellä päivää.

Iltakuudelta on iltapala-aika. Suurin osa ihmisistä syö huoneissaan, sillä sitten he menevät nukkumaan. Syön illallista kolmen miehen kanssa. Puhumme hiihtämisestä, metsästyksestä ja työstä samalla kun katsomme televisiota. Hymyilemme. Puhumme toistemme ohi, mutta myös toistemme kanssa, kunnes kyllästymme istumiseen. Jotkut meistä alkavat odottaa sänkyyn laittamista, joku menee kävelylle käytävään ja minä suuntaan huoneeseeni.

Minulla ei ole yöpaitaa kuten muilla asukkailla eikä minulla ole työasua, mutta minulla on nimilappu, jossa sanotaan ”taiteilija Kristina”. Pidän sen huumorista, ja olen hyvin kiitollinen, että johtaja ja täällä työskentelevät ihmiset ovat niin avuliaita ja ystävällisiä. Sillä vanhainkotiin muuttaminen on monella tapaa yksinäinen prosessi.

------------------------------------------------------------------------------------------
Arrival

I arrived at Kajalakoti ten minutes after 2 pm on Sunday. While the taxi drove into the courtyard a journalist and a a photographer from Salon Seudun Sanomat, a local newspaper, was waiting for me to make an article about me moving into the old folks home. It is great that they are interested and we had a nice talk in the early June sun. At this moment of stepping into an unknown project I feel more distant to it and unsure of it as opposed to when I was planning it, so while I am explaining to others the project I get surprised and also comforted that they seem to understand what I am talking about. I love planning, but we understand something by approaching it. This is an approach. I lock myself in.

- A suitcase with printer, paper, laptop and underwear to fill the holes.
- A backpack with clothes, camera, sound recorder, table cloth, books, knitting wear and pictures of my grandparents.
- A handbag with fruits, money and my calender.

The doors are always locked here. The photographer follows close behind and takes pictures. I feel ashamed and not worthy of being taken pictures of. Like I have stepped into a private place and that I am intruding through being taken pictures of here. When I arrive at the room where I will live I am asked to open the suitcase so they can see the artist material: Computer, printer and camera. I guess I will need to overcome the barrier of being ashamed here if I am to take pictures.

It takes time to feel at home and my way of approaching new places is to clean and move furniture. The furnitures in my room were quiet heavy, but at least I have the strength to move them. I am used to making new places my home, probably much more used then the other older people that live here, as I have moved and travelled many many times the last fifteen years of my life. At this place also everything has its place. At this place it is easy to figure out what belongs where as it is regulated, but to let it be a part of my natural life might be more difficult.

Sleeping. In the middle of the day.

6 pm is time for evening meal. Most people eat in their rooms as they will go to sleep afterwards. I share my meal with three men, we talk about skiing, hunting and work while we watch TV. Smiling. Talking past each other, but also with each other, untill we are bored of sitting. Some of us starts to wait to be put to bed, some goes for a walk in the hallway and I head for my room.

I dont have a pyjamas like the other inhabitants have and I dont have a worker costume, but I have a sign which says ”taiteilija Kristina”. I like the humour in it and I am very gratefull that the director and all the people working here are so helpfull and kind. Because moving into an old folks home is in many ways a lonely process.

www.salonseudunsanomat.fi

Info projektista

2008-05-29T18:14:00.002+03:00

Tämä projekti on osa Hiidentie näyttelyreitti, joka koostu 12sta taiteprojektista Uskelanjoen varrella. Hiidentie on osa nelivuotista Taiteen Tiet - ympäristötaidehanketta, joka toteutetaan Salon seudulla pikkuteiden varsilla.
www.taiteentiet.fi

Asun Kajalakodissa 1.6 - 15.6 ja 30.8 - 6.9, 2008
Näyttelyreitin avajaiset on torstaina 5/6 ja silloin on Kajalakodissa klo 17 - 18 kahvimahdollisuus.
Näyttelyreitin päätymispäivä on 6.9 ja silloin on Kajalakodissa avoimet ovet ja projektin esittely klo 13 - 15.

Jos joku haluaa tulla vierailemaan Kajalakodissa sinä aikana kun asun täällä, laitakaa sähköpostia kristina.junttila@gmail.com tai tekstiviestiä 044-2950295

Olen "sekakielinen" ja pyydän anteeksi että silloin kun kirjoitaan suomeeksi, tule olemaan paljon kielivirheitä. Blogi on eräänlainen päiväkirja ja olen antanut itselle luvan kirjoittaa myös englanniksi ja jos on tarvetta saattaisi tulla sana tai kaksi norjaksi.

Pysähdy Kajalakodissa/Stop at Kajalakoti

2008-05-06T18:08:00.001+03:00

Minkälaista on asua vanhainkodissa?
Miten voimme harjoittaa vapautta kun elämämme on rajoitettu?

Kesän aikana esitystaitelija Kristina Junttila (1977) asuu Kajalakodin vanhusten talossa Perttelissä yhteensä kolme viikon ajan. Hän elää päivittäistä arkeaan, jakaa kertomuksia ja tekee vapauden harjoitteita yhdessä siellä asuvien ihmisten kanssa.

Kristina kirjoittaa blogia elämästään Kajalakodissa tässä blogissa.

How is it to live in an old folks home? How can we exercise freedom while our lives are restricted?

For three weeks during the summer performance artist Kristina Junttila(1977) will live in the old folks home "Kajalakoti" in Pertteli, Finland. She will live the daily routine, share stories and exercise freedom together with the people that live there.

Kristina will write a blog about her life at Kajalakoti in this blog.