Kiitos tästä ajasta/Thank you for this time

Kiitos tästä ajasta.
Isäni haki minut Kajalkodista tänään.

Olen onnellinen huomatessani, että tämä projekti elää, että olen saanut vastakaikua niin blodissa kuin elävässä elämässä. (Mitä kommentteihin tulee, ehdotan jokaiselle Edwinin ja Yrjön kommenttien lukemista. Ehkä se on alku pidemmälle keskustelulle. Tai ehkä se on loppu.)

Luen usein kirjaa sieltä täältä. Tai enimmäkseen katson kuvia.

Nauti muinaisista ja uusista teistä tänä kesänä.

--------------------------------------------------------------------------------------------
Thank you for this time.
My father picked me up at Kajalakoti today.

I am happy to notice that this is a living project, that I get response both in the blog and in real life. (When it comes to comments, I would suggest everybody to read the comments under the chair from Yrjö and Edwin. Maybe it is a start of a longer communication. Or maybe it is an end.) Feel free to comment, skip or stop.

I often read bits and pieces of a book. Or mainly look at the pictures.

Enjoy the ancient and new roads this summer!.

Silent knowledge

Semmotis/Like that

Semmottis

” Nyt on taas ilta tullut” sanoi joku minulle kello 15.30 tänään päivällisajan jälkeen.
” Ilta tulee taas” toinen ihminen sanoi minulle kello 18.30 tänään iltapala-ajan jälkeen.

Vaikka tänään menisitkin istumaan oikealle tuolille iltapalalla, voit unohtaa paikkasi huomenna.

Kun joku menee istumaan väärään tuoliin, koska unohtaa paikkansa tai ehkä vain haluaa istua uudesssa paikassa, tulee hämmennyksen täyttämä hetki. Jotkut meistä odottavat asiantuntijaa (jotakuta, joka on töissä täällä) ohjaamaan istuja oikealle radalleen, jotkut meistä käyttävät tilaisuutta pieneen riitaan, jotkut katsovat alas ja toiset yrittävät kääntää tilanteen hauskaksi.

Miten uudet ihmiset tulevat käyttäytymään ja missä he tulevat istumaan aterioilla? Sitä ei ole suunniteltu ja silti tilaa on. On yleistä, että vierailijat ovat epävarmoja siitä, miten käyttäytyä. Onko ok, että kävelen tätä käytävää? Voiko vierailla tähän aikaan? Voinko istua äitini vieressä kun hän syö? Jos ei sinun, kenen muun pitäisi kävellä, vierailla tai istua?

”En ole koskaan ollut paikassa, jossa on näin paljon ihmisiä. On hyvin mielenkiintoista tarkkailla.” sanoi vanha rouva, joka saapui eilen. Myös minä olen tarkkaillut, mutta tänään oli ensimmäinen päivä, kun nukahdin keinutuoliin kaikkien mielenkiintoisten ihmisten läsnäollessa. Taianomainen kaksiviikkoinen on kulunut ja tästä lähtien voisin alkaa tietää, miten tekisin Kajalakodista kotini. Jos tekisin niin, toivoisin, että voisin nukahtaa usein yhteisissä tiloissa ja että minulla olisi tarpeeksi aikaa tehdä tästä paikasta koti, ennen kuin matkaan huomispäivienmaahan.?

Nämä ovat sanat,jotka piirtyvät paperipuuroon.
Nämä ovat sanat, jotka jäävät jäljelle.
Nämä ovat sanat, joilla on siivet.

Olen pakkaamassa.
Semmottis.

-------------------------------------------------------
Like that
”Nyt on taas ilta tullut”(So now has night once again come) someone said to me at 3:30 pm today after supper time.
”Ilta tulee taas”(Night comes once again) another person said to me at 6:30 pm today after evening meal time.

Even if you today went to sit in your right chair for evening meal, you might forget your place tomorrow.

When someone goes to sit in a wrong chair because they forgot were they place is or maybe just wants to sit in a new place, there is always a moment of confusion. Some of us are waiting for an expert(someone that works here) to get the person on the right track, some are using the situation to have a small fight, one person leaves because of an uncomfortable situation, some people look down and others try to turn it into a joyfull moment.

How will the new people behave and where will they sit during the meals? It is not planned and still there will be a place. It is common for visitors to be unsure of how it is apropriate to behave. Is it ok that I walk in this hallway? Can I visit at this time? Can I sit beside my mother while she eat? If not you, who else should walk, visit or sit?

”I have never been at a place where there are so many people, it is so interesting to observe.” Said the lady that arrived yesterday. I have been observing as well, but today I for the first time fell asleep in the rocking chair while all the interesting people was hanging around. The magic two weeks has passed and from now on I could start knowing how I would make Kajalakoti my home. If I was to do that, I wished that I could fall asleep many times in the common area and have enough time to make it my home before I was off to tomorrowland.

These are words that drown into the paper soup.
These are words that remain.
These are words that have wings.

I am packing.
Semmotis.
(dialect: like that)

Chair

MEET YOURSELF SITTING IN A CHAIR AT AN OLD FOLKS HOME:

WHAT IS THE MESSAGE YOU GIVE TO YOURSELF?

Clothes

Perjantai kolmastoista/Friday 13th

Perjantai kolmastoista.

Näyttää siltä, etten laittanut mitään blogiin eilen.

Perjantai 13. raportti 04.30-16.30

4.30: herääminen. Ääni: ilmastointi. Paikka: huoneeni kellarissa
5.30: yövuoron askeleiden seuraaminen. Ääni: kuorsaaminen ja radio Paikka: käytävä
6.30: sanomalehden lukeminen päivävuoron saapuessa. Ääni: apua kutsuva piippari. Paikka: toimisto
7.30: suihku. Ääni: vesi. Paikka: alakerran suihku.
8.30: aamiainen. Ääni: tärisevät keraamiset kupit. Paikka: pieni ruokasali
9.30: aamuliike. Ääni: luut. Paikka: pieni ruokasali.
10.30: päivän lehden lukeminen ääneen. Ääni: ääneen lukeminen Paikka: televisiosali
11.30: lounas. Ääni: emäntä tarjoilee ruuan Paikka: iso ruokasali
12.30: bingo Ääni: kovat muovipallot osuvat metalliin. Paikka: pieni ruokasali
13.30: keinutuolissa istuminen. Ääni: askeleet. Paikka: televisiosali
14.30: vierailemassa. Ääni: puheen väliset tauot. Paikka: jonkun muun huone.
15.30: päivällien odotus. Ääni: kattilat ja pannut kaukana olevassa huoneessa. Paikka: iso ruokasali.
16.30: vierailijat. Ääni: nauru. Paikka: huoneeni kellarissa.

----------------------------------------------------------------------------------------
Friday 13th
Seems like I didnt put out anything in the blog yesterday

Friday 13th: report 4:30 am - 4:30 pm

4:30 wake up. Sound: ventilation Place: my room in the cellar
5:30 following in the steps of the night shift. Sound: snorring and radio. Place: hallway
6:30 reading newspaper while dayshift arrive. Sound: the beeper for help Place: office
7:30 shower. Sound: water Place: shower downstairs
8:30 breakfast. Sound: shivering ceramic cups. Place: small eating hall
9:30 morning movement. Sound: bones. Place: small eating hall
10:30 aloud reading of todays newspaper. Sound: voice reading aloud. Place: Television hall
11:30 lunch. Sound: hostess serving food. Place: big eating hall
12:30 bingo. Sound: hard plastic balls on metal. Place: small eating hall
13:30 sitting in the rocking chair. Sound: steps. Place: Television hall
14:30 visiting. Sound: pauses inbetween speech. Place: someone elses room.
15:30 waiting for dinner. Sound: pots and pans in a room far away. Place: big eating hall
16:30 visitors. Sound: laughter. Place: my room in the cellar

Seeing2

Another voice

Here is the speech Marjatta Halkilahti had for the people that came to Kajalakoti for the opening of Hiidentie:

tervetuloa kajalakotiin

minulla on kädessani kortteja.. lippusia.. lappusia
näissä se mitä teille aion sanoa

ensimmäisessä on teemani
oikeastaan teemani kaikkeen
kaikkeen tässä elämässä

se on

kaikella on aikansa
kaikella on rajansa
ja kaikella on tarkoituksensa


kaikella on aikansa

minä olen marjatta halkilahti
tämän talon johtaja
johtaja vuodesta 1967
nyt kesäkuun 1 päivänä alkoi neljäskymmenes toinen työvuosi

se on mieletön aika
ja se on sikälikin aika erikoista että
kun tämä talo
tämä kajalakoti tänä vuonna täyttää 70 vuotta niin
on vaan todettava että
minähän olen yli puolet tämän talon toiminta-ajasta ollut täällä

mutta
mihinkäs minä kotoani lähtisin?

minulla on ollut ja on upeat työkaverit
.. työntekijät jotka tätä vanhainkotimaailmaa.. tätä
jokapäiväistä elämäämme kanssani toteuttavat


kaikella on rajansa

talo siis täyttää tänä vuonna 70 vuotta
sitä juhlitaan
6.12.2008
ilmeisesti ihan vaan kotipiirissä

meillä on aihetta syntymäpäivään mutta
meillä on myös hautajaiset
ehkä minun läksiäisenikin

eläkkeellehän minulla on mahdollisuus heittäytyä 1. joulukuuta
siis tänä vuonna
jos haluan
en tiedä vielä

hautajaiset meillä on siksi että
tämä talo liukuu 1.1.2009 uuden suuren salon syliin
ja toimii jatkossa yhtenä salon kaupungin vanhuspalvelupaikoista

moni asia muuttuu
moni asia säilyy


kaikella on tarkoituksensa

kun kristina junttila ensimmäisen kerran soitti
tänne kajalakotiin
niin ensimmäisestä soitosta ajattelin että
no voivoi
mikähän tämäkin juttu nyt oikein on?
.. mutta että.. mielenkiintoiselta vaikuttaa
ja eihän tässä nyt muuta voi sanoakaan
kuin että mielenkiintoista
todella mielenkiintoista

tässä tilanteessa kun eletään näitä salo2009 kuvioita
niin synnytystuskiakin on odotettavissa
aina välillä.. eteemme heitetään uhkakuvia
uhkakuvia siitä että
salon alueen vanhainkodit liu`utetaan
tuonne terveyshuollon maailmaan päin
niin nyt.. nyt tämä kristinan projekti
tämähän.. on meille kuin.. lottovoitto

koska.. kristina välittää varsin aidosti julkisuuteen
.. tätä meidän työtämme
.. meidän jokapäiväistä arkeamme
.. elämää jonka toivomme jatkuvan uudessa salossakin
niin että.. se elämä on vanhainkotielämää eikä sitä vietäisi meiltä pois!

olen todella kiitollinen siitä että
olemme tähän projektiin mukaan päässet

suuret kiitokset teille jotka tämän nyt mahdollistatte
ja kiitos kristinalle

minulla on kädessäni vielä yksi kortti
siinä tyttäreni
20 vuotiaan mariannan tekstiä
on muuten tässä talossa kolmatta kesää
kesäsijaisena

.. kun hän pääsi pari vuotta sitten ylioppilaaksi niin
hän sai tehtävän puhua koulunsa uusien ylioppilaiden puolesta
ja siinä puheessa oli muutana lause jotka
erityisesti jäivät mieleen

luen ne teille
koska ne sopivat tähänkin kokonaisuuteen
.. tähän kristinan projektiin ihan hyvin

"olet kuin puu
kasvat, vartut, koet tuulet ja tuiverrukset
sateen sekä kylmyyden, auringon ja tähdet,
valon ja pimeyden, ja ilon sekä onnen
kuitenkin - muista mistä sinä olet tullut
pidä juuret tiukasti maassa, sillä muutoin latva lakastuu"

kiitos että olette tulleet

Muistoja/Memories

Uneksittuja muistoja paikasta, jossa olet elänyt

Se on yleensä maatila. Noin 20 lehmeää, muutama hevonen ja sinä olet yksi pellolla työskentelevistä lapsista. Sitten juokset järveen uimaan. Iltaisin kokoonnutte sisälle. Muistojesi paikasta tulee unelma.

Kajala oli maatila. Vuonna 1938 Kertun mies oli täällä auttamassa rakentamaan vasemmalla olevaa isoa valkoista rakennusta. Tänä päivänä Kerttu asuu samassa talossa. Siitä tuli Kajalan vanhainkoti. Siellä on monia huoneita. Ikkunalaudoilla on krysanteemeja ja seinillä ilmakuva maatilasta. Äitini ei koskaan elänyt maatilalla, mutta jopa hänellä on ilmasta otettu kuva maatilasta roikkumassa työhuoneensa seinällä.

Katselen lävitse vanhoja sanomalehtiartikkeleita Kajalakodista. Vanhassa sanomalehdessä on tietty tuoksu. Kuten paikoissakin. Tuoksu harmaista hiuksista, vastaleivotusta pullasta, valkaisuaineesta, saunasta, pissasta, liikkumattomista kehoista, sitruunasta, sisätilasta, desinfioinnista, lääkkeistä, sokerista, kahvista, lämpimästä ruuasta ja vastapestystä.

------------------------------------------------------------------------------------------------
Dream memories of the place you have lived

It usually is a farm. Around 20 cows, a couple of horses and you are one of ten kids working on the field. Afterwards you run to the lake and have a swim. In the evenings you gather inside. The place of your memories becomes a dream.

Kajala was a farm. In 1938 Kerttus husband was here helping to build the big white building on the left. Today she lives in the same building. It became Kajala old folks home. There are many rooms. On the window shelves there are chrysantemums and on the walls there is a picture taken from above of a farm. My mother never herself lived at the family farm, but even she has a picture taken from above of a farm hanging in her work room.

I just looked through old newspaper articles of Kajalakoti. Old newspaper has a certain smell. Places do as well. The smell of grey hair, newly baked buns, clorine, sauna, pee, unmovable bodies, lemon, inside, desinfection, medicine, sugar, coffee, warm food and newly washed.

Another smile

Feet up

Arvostaa/Respect

Arvostaa. Alunperin latinaksi sana arvostaa tarkoitti ”katsoa kahdesti”. Vain katsomalla voin arvostaa. Mutta voinko osoittaa arvostusta myös näkemättä? Pitäisikö minun heittää palloa niillekin, jotka eivät voi saada sitä kiinni? Pitäisikö taiteilijan olla nähty vai nähdä itsensä? Pitäisikö työntekijöiden nähdä vain heidät, jotka asuvat täällä, ja olla näkemättä itseään?

Oltuani jonkin aikaa täällä, olen löytänyt rytmin ta tavan liikkua Kajalakodissa, jota toistan. Kasvoni ovat tutut ja minua ei nähdä niin paljon. Minua ei nähdä nuorena, joka syö vanhusten kanssa. Minä vain syön. Otan vain kuvia. Ja samalla näen erilailla kuin alussa. Tämä päivä on ollut enemmän tekemistä kuin näkemistä. (Väärinymmärrä minua oikein: arvostan eniten tekemistä ja olen sitä mieltä, että kunnioitus näkyy tekojen kautta.)

Tässä hetkessä tuntuu siltä, että työpäivä aktivoijana laitoksessa on takana:

Ensin tervehdin ihmiset, syömme yhdessä, valmistelen luokan liiketuntia varten, kerään ihmiset, johdan liikkeitä, syömme yhdessä, luen sähköpostin, kerään ihmiset, autan ystäväni taidetyöpajassa, siivoan työpajan jälkeen, syömme yhdessä, valmistelen blogiani, selitän työtäni toimittajalle ja päätän päivän kirjoittamalla blogiini. Välissä otan kuvia, annan kuvia, tapaan ihmisiä ja juttelen käytävässä.

Olen työskennellyt aktivoijana, opettajana ja ohjaajana eri laitoksissa. Tämä ei ole siis uutta minulle, vaan helppo rooli, johon sukeltaa. Ja enemmänkin; tämä on innostavaaa ja tärkeää työtä.
Mutta mitä minä aktivoin tällä kertaa? Miksi aktivoisin ihmisiä heidän omassa kodissaan?

Tulin tänne kysymään, miltä tuntuu asua vanhainkodissa ja nyt teen tästä hitaasti työpaikkaani. Onko Kajalakoti enemmän työpaikka vai onko se koti? Minun tapauksessani on vaikeaa olla pitämättä sitä työpaikkana ollessani täällä niin pitkään. Kun kävin tapaamassa isoäitiäni eri laitoksissa, oli helppoa vain hengailla niissä. Nyt minulla on henkilökohtainen suhde moniin täällä oleviin ja samalla menetän henkilökohtaista suhteistani. Miksi en antaisi itseni viettää aikaa vain samojen ihmisten kanssa? Imaistuessani miellyttämään ja aktivoimaan kaikkia, etäännyn henkilökohtaisista ihmissuhteistani kohti yleistä tilaa. Tunnen empatiaa isoäitiäni kohtaan ja samalla laitoksesta tulee loputon työmaa.

Elämmekö ennemminkin jonkun työpaikalla?

Keskustelu:
”Pitäisikö huutaa apua?” ”Miksi?” ” Että hoitajat tulisivat tänne hetkeksi.”

Tänään olen tavannut käytävässä kaksi uutta ihmistä, jotka muuttivat juuri tänne. Kävelemässä labyrintissa, tietämättä minne astua. Mietin,tuleeko noista reiteistä päivittäisiä askeleita? Ainakin ne tulevat tuntumaan erilaisilta kuin kenenkään muun askeleet.

--------------------------------------------------------------------------
Respect. The original meaning in latin of the word respect is ”to look twice”. Only by seeing I can show respect. But can it also be to show respect to not see? Should I keep on throwing the ball to those who can not catch it? Is the artist the one that should be seen or see herself? Should the worker only see those that live here and not be seen herself?

As I have been here for a while I have now found a rythm and a way of moving in Kajalakoti that I repeat. My face is known and I am not seen so much. I am not seen as the young person eating among the elder. I just eat. I just take pictures. At the same time I am seeing differently than in the start. More than seeing this has been a day of doing. (misunderstand me right: I value doing first of all and I really think that respect is shown through your actions)

At this moment I feel like after a day at work as an activator at an institution:
First I greet the people, we eat together, I prepare the room for movement class, I gather the people, I lead the movements, we eat together, check email, gather people, help my friend with his art workshop, clean after workshop, we eat together, prepare my blog, explain my work to some journalists and I end the day by writing in my blog. In between I take photos, give away photos, check on some people and chat in the hallway.

I have worked as an activator, teacher and instructor in different institutions so this is not new for me, and it is therefore also an easy role for me to take. And more than that I find it enjoyable and important work. But what am I activating this time? Why would I activate somebody at their home?

I came here to ask how it feels to live in an old folks home and slowly I am making it to become my workplace. Is Kajalakoti more of a workplace or is it a home? In my situation it is difficult to not make it my workplace when I am here for so long. While visiting my grandmothers at institutions it was easy to just hang around. Now I have got relationship to many people and at the same time I loose personal relationships. Why shouldnt I allow myself to hang around with only the same people? While getting sucked into pleasing or activating everybody, I fade away from personal relationships and into a public place. I feel empathy for my grandmother while the institution becomes an endless workplace.

Are we merely living in somebodies workplace?

Conversation:
"should we yell for help?" "what for?" "to get the workers to come here for a while."

Today I have met two new people in the hallway who just moved here. Walking in the labyrinths, not knowing where to step. I wonder if those routes will become daily steps? For sure they will feel different from any of the other peoples steps.

Hitting

Who are we to tell older people not to hit?

Nintendo

En tiedä paljoakaan tietokonepeleistä, mutta olen varma, että hän, joka alunperin keksi pelin, jossa pelaajan pitää saada kiinni neliöitä, jotka yhtäkkiä tulevat näytölle ennen kuin matkaavat väärään suuntaan, on työskennellyt yövuorossa vanhainkodissa.

Näin (tämä) peli menee:

On kaksi pelajaa. Pelaajien täytyy pysytellä mahdollisimman lähellä toisiaan koko pelin ajan.
Aloituspaikka on merkitty numerolla yksi. Selvitäkseen ensimmäisestä kentästä pelaajien täytyy päästä myös takaisin aloituspaikkaan. Reitin varrella pelaajien täytyy käydä kaikissa huoneissa toimittamassa taikapillereitä tai toivomassa parasta. Epäonnistuttuaan yhdessä huoneessa pelaajien täyttyy palata takaisin alkuun. Milloin vain huoneista voi hypätä yksi, kaksi tai useampia olioita, jotka täytyy viedä takaisin oikeaan huoneeseen ja huolehtia, etteivät he törmäile toisiinsa.

Hyvää yötä, minä vain nukahdan, jos yritän pelata tietokonepelejä yöllä.

-------------------------------------------------------------------------------------
I dont know much about computer games, but I am sure that the original creator of the game where you are supposed to catch squares that are suddenly coming into the screen before they go the wrong direction, has worked night shift in an old folks home. Here it goes like this;

1--->----->----->--|
| |
| |
|----<----<-----<--|

you are two players that have to stay as close to each other as possible during the game. You start from the place marked as 1 and you are supposed to get back to the original place to win the first step. During your route you have to enter all the rooms to deliver magic pills or make good wishes, if you fail one room, you need to start all over again. At any time there will jump out one, two or many creatures from the rooms and you must always get them back into the right place and avoid them to bump into each other.

Good night, I just fall asleep if I try to play computer games during the night.

Trim for eldre

Trimmausta vanhuksille.
Meillä oli hauskaa treenatessamme.
Ei hyppyjä, mutta polven koukistuksia, olkien pyörittelyjä, vatsanpohjasta nauramista,
käsillä lyömistä ja kasvojen hyppyyttämistä

----------------------------------------------------------------------------------------------
We just had fun exercising.
No jumps, but knee bends, shoulder rounds, stomach laughs, arm hitting and face jumps

Steel bed

Vanhuus on luopumista

Muutoksia/Changes

Muutoksia
On kesäkuun 10., kello on puoli kahdeksan aamulla. Olen käynyt jo juoksemassa ulkona. Kahdeksalta menen ylös odottamaan puuroani.

Ensi vuodesta eteenpäin Kajalakodissa tapahtuu paljon muutoksia. Uudet ihmiset kuolevat ja toiset tulevat. Mutta muutokset, joista puhun ovat alkaneet byrokratian asteella ja tulevat löytämään tiensä tänne. Jos ymmärrän oikein, laitoksista tehdään tehokkaampia. Kuka tietää, mitä tapahtuu? Mikä on paremmin ja mikä huonommin?

Emme voi koskaan tietää. Tiedän vain, että pidän elämäni unelmoimisesta ja teen unelmien pohjalta päätöksiä. Ensin ajattelin kirjoittaa puheen siitä, miten haluaisin asioiden olevan, jos tulisin vanhuksena asumaan laitoksessa. Tai pohjautuen siihen, mitä ihmiset täällä ovat kertoneet minulle tai miten olen itse kokenut täällä ollessani. Mutta en ole kovin innostunut poliittisista puheista, elleivät ne ole hyvin radikaaleja tai provosoivia. Yleensä ne eivät ole. Pääkohtani olisi luultavasti jotain tällaista: ” Ja siksi ehdotan tässä, perustuen yllämainittuun kokemukseeni, että pitäisin hyödyllisenä pohtia sitä, että ihmiset tekisivät yhdessä toisten puolesta tekemisen sijaa.”

Olen esitystaiteilija. Konteksti ja tila ovat yleisimpiä työkalujani. Olen kiinnostunut taiteesta jokapäiväisessä elämässä ja paljon käytetyistä osallistavista esityksistä. Taiteesta puhuminen voi olla yhtä tylsää kuin politiikka. Jos teksisin nyt esityksen, voisin:

• Laittaa niin monta pöytää päällekäin kuin mahdollista, kiivetä pöytäkasan päälle ja pyytää myös toisia kiipeämään.
• Kysyä kuka haluaisi ajaa terässängyllä (sänky, joka on kuolleiden ruumiille) ja ajaa sängyllä ympäriinsä ja jättää se hetkeksi kylmäkaappiinsa
• Laulaa kehtolaulun
• Kirjoittaa liitutaululle: Tänään on päivä rakastaa toisiamme
• Antaa kaikille työntekijöille ison lasin ruuansulatuslääkettä
• Katsoa, voisivatko kaikki talon ihmiset pitää toisiaan käsistä talon käytävillä

Puuroaika!

---------------------------------------------------------------------------------------------
Changes
It is 10th of June, half past seven in the morning. I have already taken myself out for a run. At 8 o`clock I will go upstairs to wait for my porridge.

From next year onwards there will happen a lot of changes at Kajalakoti. New people will die and others will come. But the changes I talk about has started on a bureaucratic level and will find its way into the life here. As far as I can understand, they are making the institutions more effective. Who knows what will happen? What will be better and what will be worse?

We can never know. I just know that I like to dream my own life and make decision based on that. First I thought I would write a speech about how I would like it to be if I was to live in an institution as old. Or maybe based on what people have told me here or what I have experienced. But I am not very interested in political speeches, unless they are very radical or provocative. Usually they are not. My main point would probably be something like "...and therefore I hereby suggest that on the basis of my experience mentioned above I would find it worthwhile to consider to have people do things together instead of for each other."

I am a performance artist. The context and the place is usually my working tools. I am interested in art in the everyday and the much used participatory performances. Talking about art can be as boring as politics. If I was now to go up and do a performance I could:

• Put as many tables of top of each other as I manage, climb up and ask the others to come as well
• Ask who wants to have a ride on the steelbed(bed for corpses) and drive around with it and leave it in its fridge for a while
• Sing a lullaby
• Write on the chalkboard; Today is the day for us to love each other
• Give all the workers a big glass of digestion medicine
• See if all the people in the house are able to hold hands around in the hallway

I guess I dont need to mention that I am enjoying to spend time with all the people here and I we all try not to do any harm to each other.

Porridge time!

Leaving

Damer

One - Two - Three O`clock Rock

Kello yksi- kaksi,-kolme rock
Maanviljelijät istuvat ympyrässä.
Tuijottaen lattiaa.
Väsyneinä. Vain tuijottaen.
Ei mitään, mistä puhua.
Ei mitään, mitä jakaa.
Kaikki tarjoillaan meille, kuten ansaitsemme.

Kuka vaivaituisi kävelemään ympäriinsä?

Maanviljelijät, vain istuvat ympyrässä.
Tuijottaen lattiaa.

Antakaa meidän leikkiä.
Lasketaan kellot talossa.
Kello yksi-kaksi-kolme- kello neljä rock
----------------------------------------------------------------------------------------
Farmers just sitting around.
Starring at the floor.
Tired. Just starring.
Nothing to talk about.
Nothing to share
We get it served, as we deserved

Who can be bothered to walk around?

Farmers just sitting around.
Starring at the floor.

Let us play
Lets count the clocks in the house:
one - two - three o`clock, four o`clock rock

Herrer

Puuro/Porridge

Puuro
Suomessa on monia sanoja puurolle ja Kajalakodissa opin päivittäin uusia puuromakuja. Aamiaiseksi sain taatelipuuroa, lounaaksi marjapuuroa ja iltapalaksi perunavelliä. Puuro tuntuu olevan helposti syötävää ja hyvää mahalle. Koska olen syönyt niin paljon puuroa, en ole saanut lääkettä vatsan toimintaan. Kaiken kaikkiaan ruoka täällä on hyvää ja on hienoa syödä monta kertaa päivässä.

Vaikka vatsani toimii hyvin, pääni on ollut puuroa tänään. Mikään ei motivoi. Hartiat ovat jäykät ja jälkani ovat kävelleet vain kovalla lattialla. Luulen, että kehoni ikääntyy. Koska on pilvistä, en ole laittanut ikääntymistä hidastavaa aurinkorasvaani. Olemmeko vanhenemista vastaan koska pelkäämme kipua, kuolemaa tai ryppyjä?

”Saatana, onko se se kuolema, kun kurkku tekee niin kipeää.” oli ensimmäinen tänään kohtaamani lause. Keho on pääpuheenaihe. Jokainen kehonosa on mahdollinen vihollinen. Sillä aikaa kun työntekijöillä on erityisen kiireinen aamu sairaslomien vuoksi, meilä on hyvin rauhallinen aamu. Me odotamme. Katsomme lattiaa. Me odotamme. Minusta tuntuu hieman typerältä. Onneksi puuro maistuu hyvältä.

Kaksitoista puuroa tämän viikon ruokalistalla: Jukolapuuro. Luumupuuro. Perunapuuro. Ruishiutalepuuro. Mannapuuro. Vispipuuro. Ohrahiutalepuuro. Jukolanvehnäpuuro. Kaurapuuro. Grahamvelli. Ohrahiutalevelli. Uunipuuro.

-----------------------------------------------------
Porridge
In Finland there are many words for porridge and at Kajalakoti I am daily learning the taste of a new porridge. For breakfast I had porridge with dates, for lunch I had berry porridge and for evening meal I had potato porridge. Porridge seems to be easy to eat and it is good for the stomach. Since I had so much porridge they still havent given me medicine to get the stomach working. All in all the food is good here and it is great to eat less many times a day.

Even thouh my stomach works fine, my head has been like a porridge today. Nothing really motivates. Shoulders are stiff and my feet have only walked on hard floors. I guess my body is aging. Because of clouds, I havent put on my Anti-Age Sun Cream. Are we against age because we fear pain, death or wrinkles?

”Saatana, onkose se kuolema, kun kurkku tekee niin kipeä” (What the Hell, is it the death, cause my throat is hurting so much)

Was the first sentence that met me today. Talking about the body is a main subject. Every body part is a possible enemy. While the workers have an extra busy morning because of sickness leaves, we have an extra quite morning. We wait. We look at the floor. We wait. I actually feel a bit stupid. Luckily the porridge tastes good.

The twelve porridges on this weeks menu: Jukolanpuuro. Luumupuuro. Perunapuuro. Ruishutalepuuro. Mannapuuro. Vispipuuro. Ohrahiutalepuuro. Jukolanvehnäpuuro. Kaurapuuro. Grahamvelli. Ohrahintalevelli. Uunipuuro.