On kesäkuun 10., kello on puoli kahdeksan aamulla. Olen käynyt jo juoksemassa ulkona. Kahdeksalta menen ylös odottamaan puuroani.
Ensi vuodesta eteenpäin Kajalakodissa tapahtuu paljon muutoksia. Uudet ihmiset kuolevat ja toiset tulevat. Mutta muutokset, joista puhun ovat alkaneet byrokratian asteella ja tulevat löytämään tiensä tänne. Jos ymmärrän oikein, laitoksista tehdään tehokkaampia. Kuka tietää, mitä tapahtuu? Mikä on paremmin ja mikä huonommin?
Emme voi koskaan tietää. Tiedän vain, että pidän elämäni unelmoimisesta ja teen unelmien pohjalta päätöksiä. Ensin ajattelin kirjoittaa puheen siitä, miten haluaisin asioiden olevan, jos tulisin vanhuksena asumaan laitoksessa. Tai pohjautuen siihen, mitä ihmiset täällä ovat kertoneet minulle tai miten olen itse kokenut täällä ollessani. Mutta en ole kovin innostunut poliittisista puheista, elleivät ne ole hyvin radikaaleja tai provosoivia. Yleensä ne eivät ole. Pääkohtani olisi luultavasti jotain tällaista: ” Ja siksi ehdotan tässä, perustuen yllämainittuun kokemukseeni, että pitäisin hyödyllisenä pohtia sitä, että ihmiset tekisivät yhdessä toisten puolesta tekemisen sijaa.”
Olen esitystaiteilija. Konteksti ja tila ovat yleisimpiä työkalujani. Olen kiinnostunut taiteesta jokapäiväisessä elämässä ja paljon käytetyistä osallistavista esityksistä. Taiteesta puhuminen voi olla yhtä tylsää kuin politiikka. Jos teksisin nyt esityksen, voisin:
• Laittaa niin monta pöytää päällekäin kuin mahdollista, kiivetä pöytäkasan päälle ja pyytää myös toisia kiipeämään.
• Kysyä kuka haluaisi ajaa terässängyllä (sänky, joka on kuolleiden ruumiille) ja ajaa sängyllä ympäriinsä ja jättää se hetkeksi kylmäkaappiinsa
• Laulaa kehtolaulun
• Kirjoittaa liitutaululle: Tänään on päivä rakastaa toisiamme
• Antaa kaikille työntekijöille ison lasin ruuansulatuslääkettä
• Katsoa, voisivatko kaikki talon ihmiset pitää toisiaan käsistä talon käytävillä
Puuroaika!
---------------------------------------------------------------------------------------------
Changes
It is 10th of June, half past seven in the morning. I have already taken myself out for a run. At 8 o`clock I will go upstairs to wait for my porridge.
From next year onwards there will happen a lot of changes at Kajalakoti. New people will die and others will come. But the changes I talk about has started on a bureaucratic level and will find its way into the life here. As far as I can understand, they are making the institutions more effective. Who knows what will happen? What will be better and what will be worse?
We can never know. I just know that I like to dream my own life and make decision based on that. First I thought I would write a speech about how I would like it to be if I was to live in an institution as old. Or maybe based on what people have told me here or what I have experienced. But I am not very interested in political speeches, unless they are very radical or provocative. Usually they are not. My main point would probably be something like "...and therefore I hereby suggest that on the basis of my experience mentioned above I would find it worthwhile to consider to have people do things together instead of for each other."
I am a performance artist. The context and the place is usually my working tools. I am interested in art in the everyday and the much used participatory performances. Talking about art can be as boring as politics. If I was now to go up and do a performance I could:
- Put as many tables of top of each other as I manage, climb up and ask the others to come as well
- Ask who wants to have a ride on the steelbed(bed for corpses) and drive around with it and leave it in its fridge for a while
- Sing a lullaby
- Write on the chalkboard; Today is the day for us to love each other
- Give all the workers a big glass of digestion medicine
- See if all the people in the house are able to hold hands around in the hallway
Porridge time!
No comments:
Post a Comment